Kuopion uuden kaupunginvaltuuston johtoon on nousemassa kansanedustaja Sari Raassina (kok.).

Kokoomuksen Kuopion kunnallisjärjestö päätti ehdokkaistaan luottamushenkilöpaikoille torstai-iltana. Kaupunginhallituksen jäseniksi esitetään ensimmäiselle kahdelle valtuustovuodelle vielä toistaiseksi kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimivaa Pekka Kantasta sekä Nelli Berg-Väänästä. Kantanen toimisi myös hallituksen 1. varapuheenjohtajana.

Viimeiselle kaksivuotiskaudelle hallitukseen esitetään Berg-Väänästä, Allu Koskista ja Hanna Nevalaa. Varapuheenjohtaja päätettäisiin myöhemmin.

Kuopion suurin puolue keskusta linjasi viime viikonloppuna, että kaupunginhallitusta ryhtyy johtamaan Antti Kivelä.