Euroopan unioni on siirtymässä olemassaolon kriisistä syvän kehittämisen vaiheeseen, sanoo Suomen EU-komissaari Jyrki Katainen. Kataisen mukaan muutos on hyvin dramaattinen ja merkittävä.

– Se on hyvä tunnistaa myös Suomessa. Saksan vaalien [24. syyskuuta] jälkeen uskoisin, että Saksa ja Ranska lähtevät kehittämään Eurooppaa. Tässä uudistuksen kelkassa kannattaa olla mukana, Katainen sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Komissio on valmistellut Kataisen johdolla keskusteluasiakirjaa EU:n puolustuksen tulevaisuudesta. Katainen nosti asiakirjasta esiin kaksi asiaa, joista toinen on teknisempi.

– Komissio tulee tekemään esityksiä, joilla mahdollistetaan jäsenmaiden yhteiset puolustusmateriaalihankinnat.

Toinen puoli on poliittisempi. Pohdintaan tulee myös se, kuinka paljon syvemmälle jäsenmaat haluavat turvallisuus- ja puolustusyhteistyössä mennä.

– Meillä on käsitys, että jäsenmaat haluavat mennä merkittävästi syvemmälle yhteistyössä, Katainen sanoi.

Talouspuolella yhteistyötä

Syvempää yhteistyötä saattaa olla luvassa myös talouspuolella. Komissio julkaisi eilen pohdinta-asiakirjan talous- ja rahaliiton syventämisestä.

Katainen sanoi pitävänsä mielenkiintoisimpana kohtana asiakirjassa sitä, jossa pohditaan riskien alentamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Yksi mahdollisuus olisi hänen mukaansa esimerkiksi säätää valtion velkakirjoille riskitasot.

– Tällä hetkellähän on kuvitelma, että valtion velkakirjat ovat riskittömiä. Nehän eivät ole, kuten olemme Kreikan kohdalla nähneet. Jos riskitaso säädettäisiin, pankit eivät voisi ostaa kotimaan velkakirjoja rajattomasti.

Kansanäänestyspuheet huomattu ulkomailla

Katainen ei halunnut ottaa kantaa perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaan, eurooppaministeri Sampo Terhon esiin nostamaan ajatukseen EU-kansanäänestyksestä. Katainen kuitenkin huomautti, että kansainvälisessä lehdistössä asia on huomattu.

– Suomen oloja tuntemattomille se herättää kysymyksiä.