Mistä on kyse?
Huittislainen keskustavaikuttaja Martin Ylikännö on hyvin pettynyt alkoholilainsäädännön uudistuksen kaatumiseen.
– Jos hallitusohjelmassa on asiasta kertaalleen sovittu ja nyt asiaa ryhdytään perumaan, niin se hankaloittaa varmasti sovun löytämistä tärkeämmissä asioissa, Ylikännö sanoo.
Keskustan eduskuntaryhmän johtaja Antti Kaikkonen sanoi keskipäivällä eduskunnassa, että alkoholiuudistuksen kohtalo on sama kuin viime vaalikaudella, eli se ei etene. Perussuomalaisissa ja kokoomuksessa on kuitenkin edelleen tahtoa viedä uudistusta eteenpäin.
"Vastuuta ihmisille itselleen"
Jos uudistus kaatuu, se on pitkälti seurausta keskustan eduskuntaryhmän kannoista.
Mielipiteet keskustan ryhmässä ovat kiristyneet, kun terveysprofessorina tunnettu Pekka Puska palasi vuodenvaihteessa eduskuntaan. Viitisentoista keskustan kansanedustajaa vastustaa kaupassa myytävän alkoholin prosenttirajan nostoa.
Ylikännö pitää tilannetta harmillisena ja puolueen alkoholipoliittista linjaa tempoilevana.
– Totta kai Suomessa on paljon alkoholiongelmaa, mutta lähes kaikissa muissa maissa alkoholin saatavuus on parempi ja hinta halvempi. Varmasti hetkellisesti kulutus Suomessa nousee [jos uudistus toteutuu], mutta jossain vaiheessa on annettava vastuuta ihmisille itselleen, Ylikännö sanoo.
Ylikännö muistuttaa, että yhtenä syynä tilanteen kiristymiselle on perussuomalaisten tiukka linja.
– Perussuomalaiset joutuivat tyytymään hallintarekisteriasiassa yhdessä sovittuun ratkaisuun, joka ei ollut mieleinen. Tässä on nyt vähän kostoa sieltä päin, Ylikännö sanoo.
"Kannatus laskee"
Huittisten kaupunginhallitusta kesäkuusta alkaen johtava Ylikännö arvioi, että alkoholilain kaatumisen seurauksena hallitusyhteistyössä tulee todennäköisesti ongelmia.
– Tällä kaudella on isoja asioita edessä. Keskustan kanta näkyy varmasti myös gallupeissa, sillä äänestäjien selvälle enemmistölle uudistus on hyvä asia. Kannatuksen menettämisen taustalla on välillä se, että teemme surutta omia maaleja, Ylikännö arvioi.