Kansainvälistä avunantoa ja sen vastaanottamista koskeva hallituksen lakiesitys jakoi eduskunnan puolustusvaliokuntaa. Valiokunnassa hiersi se, voidaanko Puolustusvoimien henkilökunta takautuvasti pakottaa osallistumaan kansainvälisiin operaatioihin Suomen rajojen ulkopuolelle.

SDP:n, vihreiden, RKP:n ja vasemmistoliiton puolustusvaliokunnan edustajat jättivät asiasta valiokunnan mietintöön vastalauseen.

Muutoin valiokunta puolsi mietinnössään hallituksen esityksen kohtaa, jossa Puolustusvoimien henkilökunta on velvoitettu osallistumaan operaatioihin. Valiokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) sanoo, että velvollisuuden osalta puolustusvaliokunnassa oli kaksi mielipidettä. Toisessa vaakakupissa painoi Puolustusvoimien henkilökunnan vapaaehtoisuus, toisessa vaakakupissa Suomen uskottavuus.

Valiokunta painotti Suomen uskottavuutta äänin 11–6. Kanervan mukaan Suomen avunannon uskottavuus edellyttää palveluvelvollisuuden täyttämistä.

– Jos Suomi sitoutuu antamaan apua, sen on myös toimittava. Jos jokin avainryhmä sanoo, että ei kiinnosta, se ei ole kovin uskottavaa. Näyttäisi siltä, ettei Suomi kykenisi pitämään sanaansa, Kanerva sanoo.

"Orkesteri saadaan soimaan vapaaehtoisuuden kautta"

Kanervan mukaan on kuitenkin kaikin keinoin vältettävä sitä, että joku velvoitettaisiin lähtemään pakolla. Hän sanoo henkilökohtaisesti uskovansa, että "orkesteri saadaan soimaan vapaaehtoisuuden kautta kaikkien soitinten osalta".

Kanerva painottaa, että vapaaehtoisuus koskee edelleen reservissä olevia ja varusmiehiä. Hän lisäksi kertoo, että apua pyydettäessä pyytäjän on tarkasti määriteltävä tehtävä, johon sitoudutaan ja johon pyydetään apua. Lisäksi pyytäjän on määriteltävä, minkälaisia voimakeinoja on käytössä.

Vaikka oppositioedustajat eivät hyväksyneet valiokunnan mietintöä, puolustusvaliokunnassa tuettiin Puolustusvoimien neljännen lakisääteisen tehtävän eli kansainvälisen avunannon lisäämistä, jotta Lissabonin sopimuksen velvoitteisiin voitaisiin viimein vastata. Sopimus astui voimaan jo vuonna 2009.

Puolustusvaliokunnan oppositioedustajat eivät kuitenkaan hyväksyneet hallituksen linjausta siitä, että Puolustusvoimien henkilökunta voidaan pakottaa takautuvasti kansainvälisiin tehtäviin Suomen rajojen ulkopuolella.

– Lainsäädännön tarve tunnistetaan, ja siitä ollaan samaa mieltä hallituksen kanssa, mutta tämä yksityiskohta on sellainen, josta ollaan hallituksen kanssa eri mieltä, sanoo kansanedustaja Mika Kari (sd.) STT:lle.

"Voimankäytön tehtävän olisi suotavaa perustua suostumukseen"

Puolustusvaliokunnan oppositioedustajien mielestä pykälää pitäisi muuttaa siten, että uusi velvollisuus koskisi vain niitä, jotka tulevat Puolustusvoimien palvelukseen lain voimaantulon jälkeen.

– Esitimme, että tässä yhteydessä rakennettaisiin malli, jossa sotilasvirkaan tulevat allekirjoittaisivat virkaan tullessaan palvelusvelvollisuuden ulkomailla.

Näin ihmiset tietäisivät jo sotilasvirkaan tullessaan, että siihen sisältyy velvollisuus tarvittaessa palvella myös ulkomailla, Kari lisää.

Sirpa Paatero (sd.) huomauttaa tiedotteessa, että linjaus on yhtenevä perustuslakivaliokunnan kanssa.

– Perustuslakivaliokunnan kanta on, että sotilaallisen voimankäytön tehtävän olisi suotavaa perustua suostumukseen siltä osin kuin on kyse sellaisista henkilöistä, jotka ovat aloittaneet palvelussuhteissaan ennen nyt ehdotettavan sääntelyn voimaantuloa.