Turun valtuustossa nähtiin odotetun tasaväkinen taisto jätepolitiikasta.
Nykyisessä sopimusperusteisessa mallissa taloyhtiöt ja asukkaat voivat vapaasti valita jätteidensä kuljettajan. Keskitetyssä mallissa kilpailutuksen hoitaisi ylikunnallinen Lounais-Suomen Jätehuolto.
Lopulta vallalla oleva sopimusperusteinen malli piti pintansa äänin 35–32.
Valinnanvapauteen pohjautuvaa mallia kannattivat kokoomus, perussuomalaiset, RKP, muutama vihreä ja vasemmistoliittolainen, sinivalkoiset sekä kristillisdemokraatit.
Keskitetyn mallin kannalla olivat pääosa vasemmistoliitosta, SDP, keskusta, osa vihreistä ja Järjen Ääni -ryhmän Pauli Kossila.
Puolesta ja vastaan
Kokoomuksen Ulla-Maija Vierimaan mielestä nykyistä mallia kannatti jatkaa, koska se on toiminut hyvin.
– Kunnan järjestämä jätteenkuljetus nostaa kustannuksia, koska kilpailu puuttuu, Vierimaa totesi puheenvuorossaan.
Vasemmistoliiton Pirjo Rinne puolestaan toivoi, että ihmisten jätteet kuljettaisi yksi toimija.
– Ihmisillä olisi turvallinen olo siitä, että asia olisi hyvin järjestetty kunnan puolesta.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja Lauri Kattelus oli äänestystuloksen jälkeen helpottunut mies. Hän pelkäsi, ettei Turussa päästäisi jatkamaan nykyisellä jätteenkuljetusmallilla.
– Malli jättää asukkaille vapauden valita oma jätteenkuljetusyhtiö. Toisaalta se antaa yhtiöille kilpailun tuoman kirityksen palvelun tasoon ja laatuun, Kattelus uskoo.
Mallin lainmukaisuudesta näkemyseroja
Keskustan Jarmo Laivoranta toivoo edelleen, että nykyinen sopimusperusteinen jätteenkuljetusmalli korvattaisiin keskitetyllä mallilla. Hänen mielestään keskitetty malli olisi paras vaihtoehto yrittäjyyden, kestävän kehityksen ja jätelaskun maksajan kannalta.
– Itse asiassa nykyinen järjestelmä on lainvastainen, vaikka kuinka muuta väitettäisiin, Laivoranta huomauttaa.
Korkein hallinto-oikeus on aiemmin palauttanut jätteenkuljetusasian kuntien käsiteltäväksi. KHO:n mukaan kuntien jätelautakunta voi valita kiinteistön haltijan järjestämän kuljetuksen vain jätelaissa säädettyjen edellytysten täyttyessä.
Lauri Kattelus uskoo, että laki ei estä Turun nykyistä järjestelyä.
– Laki vaatii mallille kunnon perustelut. Ryhmämme näkee, että on olemassa vahvat perusteet sille, että näin voidaan toimia.