Presidentti Mauno Koiviston kuolema on koskettanut lappilaisia. Monet lappilaiset muistavat Koiviston jämäkkänä presidenttinä, mutta joukossa on luonnollisesti niitäkin, jotka eivät pitäneet Koiviston politiikasta.

Pääosin Koivistoa arvostetaan ihmisenä ja presidenttinä.

– Kyllä hän ihan jämerä mies oli siihen aikaan, kun pitikin. Ja pieni tuumaustaukohan on aina paikallaan. Koivisto tuumas välillä vähän pitempäänkin, sanoo Seppo Koski Inarista.

– Kunnioitustahan tässä tulee. Hän oli iäkäs ja rehti presidentti kaikille täällä, sanoo Helena Lampinen Inarista.

– Mauno Koivisto oli oikein hyvä presidentti, fiksu ihminen ja tavallinen. Ja tietenkin ensimmäinen työväen presidentti, että onhan hän siinä mielessä arvostettu ja kunnioitettu ihminen, sanoo Arja Virtanen Sallasta.

– Olen häntä äänestänyt ja pidin hänen politiikastaan. Hän oli joissain asioissa jämäkkä mies. Ei mitään kielteistä ole hänestä ellei ruveta tikulla kaivelemaan, sanoo Pentti Laitinen Kemijärveltä.

Presidentiksi Kekkosen jälkeen Neuvostoliiton aikana

Koivisto nousi presidentiksi Urho Kekkosen jälkeen tilanteessa, jossa Suomen politiikkaa sävyttivät suuresti Neuvostoliitto ja Kekkosen poliittinen perintö. Kekkosen jälkeen monet odottivat toista keskustalaista presidenttiä, mutta toisin kävi ja Koivisto nousi pääministerin paikalta presidentiksi.

– Ainakin tuntuu näin, että asiat meni ihan hyvin, sanoo Koski.

– Täällä on ollut hyvä elää hänen aikanaan ja hänen jälkeensä näissä ympyröissä, mitä hänen jäljiltään on jäänyt, sanoo Lampinen.

– Siinähän oli monenlaista myllerrystä Suomessa ja maailmassa, ja kyllä hän pystyi hyvin niitä järjestelemään. Kyllä se tuntu hyvältä, että Kekkosen jälkeen tuli joku muu presidentiksi, sanoo Virtanen.

– Tuskin siihen olisi parempaa löytynyt, kyllä hän oli hyvä presidentti aikanaan, sanoo Laitinen.

Varovainen vai liian varovainen?

Kaikki eivät luonnollisestikaan pidä Koiviston politiikasta. Vaikka Koivistoa ei tunneta suurena Neuvostoliiton ystävänä, hän oli kuitenkin varovainen ulkopolitiikassa, ja monet olisivat halunneet voimakkaampaa tukea esim. Baltian maiden itsenäistymiselle.

– Kyllä se oli presidenteistä siellä alapäässä. Kekkonen oli ainoa täysjärkinen. Koivisto oli semmonen nyhtänkölijä äijä. Jos Koivisto olisi saanut Karjalan takaisin, niin se olisi eri asia. Sitten hän vielä sanoi Eestin presidentille, että hän ei hyväksy sen itsenäistymistä. Jos joku on ollut näkymätön presidentti, niin se on ollut hän, sanoo Onni Kitti Pellosta.

– Hänhän otti Kekkoselta valtaa jo pari vuotta pikku hiljaa ennen Kekkosen kuolemaa, kun toinen sairastui. Se oli Suomessa pysähtyneisyyden aikaa, 30 vuotta, se alkoi Koivistosta ja päättyi Haloseen, lisää Kitti.