Lappeenrantalaislähtöinen konkaridemari Jussi Ranta muistelee innostuneena hetkiä ennen kuin Mauno Koivisto valittiin presidentiksi vuonna 1982. Koiviston vaalikiertue oli saapunut Lappeenrannan jäähalliin.
– Jäähalli pursusi väkeä, ja siellä oli innostunut tunnelma. Näki, että väki lähtee liikkeelle. Se palaa tunnelmaltaan mieleeni yhä usein, tunnelmoi vuosina 1983–1995 ja 1999–2003 kansanedustajana toiminut Ranta.
Myös imatralainen demari Sinikka Laisaari (ent. Mönkäre) oli tuolloin paikalla.
– Siellä oli tunnelma, että tässä on meidän tuleva presidentti, Laisaari kuvailee hurmosta.
Jussi Ranta toimi valitsijamiehenä molemmilla kerroilla, kun Mauno Koivisto valittiin presidentiksi eli vuosina 1982 ja 1988.
Koiviston kohtaaminen sai nuoren poliitikon kädet vapisemaan
Kun presidenttipari ja Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia saapuivat Imatralle valtiovierailulle vuonna 1983, Laisaaren tytär Anu sai ojentaa kuningattarelle kukat rautatieasemalla. Paikalla oli tuhansia ihmisiä. Vierailulla käytiin muun muassa Valtionhotellissa ja Kaukopään tehtailla.
Laisaari toimi tuohon aikaan Imatran kaupunginhallituksen jäsenenä, mutta vielä silloin hänellä ei ollut edustusroolia.
Kun presidentti Koivisto vuonna 1985 teki Imatralle kaupunkivierailun, kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi edennyt Laisaari sai toimia emäntä.
– Jännitin ihan hirveästi presidentin kohtaamista ja puhetta. Valtionhotellissa tarjosin presidentille Koskenkohina-drinkkiä ja käteni vain vapisi, Laisaari muistaa.
Vierailulla Laisaari pääsi presidentin auton takapenkille, kun vieraalle esiteltiin eri paikkoja.
– Koivisto piti pitkän esitelmän autostaan. Hänellä oli ihan uusi panssariovinen auto. Hän selitti, mitä kaikkea se kestää, Laisaari nauraa.
Laisaari istui kansanedustajana vuosina 1987–1991 ja 1995–2006. Hän toimi ministerinä yli 10 vuotta.
"Oikeanlainen presidentti oikeaan aikaan"
Jussi Ranta (sd.) toimi Koiviston toisella pääministerikaudella (1979–1982) sisäministeriössä poliittisena sihteerinä.
– Opin näkemään, miten tarkasti ja monipuolisesti hän asioista pohti ennen päätöksentekoa. Hän oli sivistynyt ja pystyi näkemään, millainen liikkumavara politiikassa on.
– Hänen perintöään ovat Suomen liittyminen osaksi eurooppalaista yhteisöä samalla, kun pidimme hyvät suhteet naapureihimme.
Sinikka Laisaari (sd.) näkee, että Koivisto oli oikeaan aikaan oikeanlainen presidentti Suomelle.
– Kun olen nyt seurannut ihmisten puheita Koivistosta, minulle on avautunut yhä enemmän hänen merkityksensä esimerkiksi Baltian maiden itsenäistymisessä. Hän pelasikin kaksilla korteilla. Hän siis huolehti suhteista Neuvostoliittoon ja oli samalla Viron itsenäistymisen auttaja. Koivisto oli taitava poliitikko, Laisaari sanoo.