Pääministeri Juha Sipilä sanoo, että päällimmäinen ajatus presidentti Mauno Koiviston poismenosta on kiitollisuus.
– Suuri suomalainen valtiomies on poissa. 12 vuotta presidenttinä ja 5 vuotta pääministerinä, siirtyminen Kekkosen aikakaudesta toisenlaiseen aikakauteen, vieminen kohti länttä pitäen hyvä suhteet naapureihin, EU-jäsenyys ja niin edelleen. Kyllä päällimmäisenä on syvä kiitollisuus, sanoo Sipilä Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.
Sipilä muistelee viimeistä kertaa, kun hän tapasi presidentti Koiviston.
– Jumalanpalveluksessa tapasin hänet viimeksi ja hän oli hyvin hauraana jo silloin. Hyväntuulinen, leppoisa kohtaaminen ja muutama terävä kommentti.
Sipilä nostaa esille kolme asiaa Koiviston politiikkaan jättämästä perinnöstä.
– Keskustelukulttuuri, parlamentarismin kunnioittaminen ja hyvien suhteiden korostaminen ulkopolitiikassa. Kyllä sitäkin kautta yksi aikakausi päättyy, että hän on viimeinen sotaan henkilökohtaisesti osallistunut päättäjäveteraani.