Torniossa pohditaan vielä eroperheiden lasten koulukuljetusten jatkoa. Kaupunginvaltuusto on jo poistanut kuljetusten määrärahan ensi syksystä alkaen, mutta perussuomalaisten valtuustoryhmän ja kymmenen muun valtuutetun aloite on tuonut kuljetukset uudelleen käsiteltäväksi.
Viimeksi asiaa käsitteli maanantaina kaupunginhallitus, joka jätti sen pöydälle lisäselvityksiä varten.
Ongelmalliseksi on koettu muun muassa toisen huoltajan asuminen eri paikkakunnalla ja se, että vuoroauto ei ole aina käytettävissä. Osaa lapsista on jouduttu kuljettamaan taksilla ja osalle vanhemmista on maksettu kilometrikorvausta.
– Järjestelmä on ollut käytännön kannalta vaativa ja sekava, sanoo pöydälle jättämistä esittänyt keskustan Outi Keinänen.
Kyytien järjestäminen on myös ollut erittäin työllistävää sivistystoimen kannalta.
Kustannukset voivat nousta
Tornio on järjestänyt koulukyytejä kahdesta osoitteesta vuodesta 2014 alkaen. Tällä hetkellä kuljetettavia oppilaita on 40.
Sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkronan mukaan palvelun kustannukset ovat tällä hetkellä noin 10 000 euroa lukuvuodessa. Halmkrona arvioi, että kustannukset voivat nousta, koska tasavertaisuuden perusteella palvelua on tarjottava myös kuljetukseen toisesta kunnasta.
Tällöin kustannuksia voivat nostaa taksikyydit ja kilometrikorvaukset.