Joensuun kaupunki järjesti uusille valtuutetuille strategiaseminaarin Kolilla Lieksassa kansallismaisemassa. Toukokuun alussa pidetyssä kaksipäiväisessä kokoontumisessa oli tuoretta tietoa kaupunkikonsernista ja Joensuun vilkkaasta rakentamisesta.
Liki seitsemällekymmenelle osallistujalle oli tarjolla kaupunkilaisten verovaroilla ruokaa, ruokajuomaa, hotelliyö ja käynti luksuskylpylässä.
Seminaariväessä ihmetystä herätti perussuomalaisten neljännen varavaltuutetun Jarno Lähteenmäen osallistuminen kokoontumiseen – Lähteenmäki saapui paikalle kolmisen tuntia myöhässä puoluetoverinsa, kaupunginvaltuutettu Asseri Kinnusen kanssa.
Kaupungin esittämästä kutsusta käy ilmi, että seminaari oli suunnattu varsinaisille kaupunginvaltuutetuille, eikä siis heidän varahenkilöilleen.
– Käytäntönä on aina ollut se, että valtuustoseminaariin osallistuvat vain varsinaiset kaupunginvaltuutetut, vahvistaa pitkän linjan kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.) Joensuusta.
Jarno Lähteenmäki ei näe osallistumistaan ongelmana, vaikka neljäs varavaltuutettu osallistuukin käytännön päätöksentekoon yleensä kuntapolitiikassa äärimmäisen harvoin.
– Puolueemme kaupunginvaltuutetulla Osmo Kokolla oli este osallistua. Samoin ensimmäisellä, toisella ja kolmannella varavaltuutetulla. Ihan protokollan mukaisesti mentiin, puolustautuu Lähteenmäki.
Varsinaisia kaupunginvaltuutettuja oli perussuomalaisista läsnä neljä
Joensuun Perussuomalaisten puheenjohtaja kommentoi asiaa niukkasanaisesti.
– En ota kantaa. Hoidamme asian kuntoon sisäisesti, toteaa Kari Surakka.
Perussuomalaisten paikkamäärä putosi kuntavaaleissa Joensuun kaupunginvaltuustossa kahdeksasta viiteen. Kolin seminaariin osallistuivat neljännen varavaltuutetun Jarno Lähteenmäen lisäksi puolueesta varsinaiset valtuutetut Jussi Wihonen, Marjatta Räty, Eero Bogdanoff ja Asseri Kinnunen.
Joensuun kaupungin strategiajohtaja ei ota tapaukseen suuremmalti kantaa.
– On poliittisten puolueiden sisäinen asia käydä tahollaan pelisääntökeskustelut, sanoo Janna Puumalainen.
Myöhemmin nettiartikkelin julkaisun jälkeen selvisi, että kaupunki on antanut ristiriitaisia ohjeita strategiaseminaarin osallistumiskäytännöistä. Jarmo Lähteenmäki oli saanut kaupungilta sähköpostilla luvan osallistumiseensa.