Keskustan keskisuomalainen kansanedustaja Anne Kalmari siirtyy huomenna eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajaksi. Edellinen puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) puolestaan aloittaa maa- ja metsätalousministerinä.
Yle Jyväskylän Nettistudiossa Kalmari sanoo, että hänen keskeinen tavoitteensa on luoda Suomeen yhtenäistä käsitystä metsien kestävästä käytöstä.
– Tämä ei ole helppo tavoite, asiasta on erilaisia mielipiteitä. Jotkut katsovat, että museoimalla metsät saataisiin monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen kannalta hyviä tuloksia, sanoo Kalmari.
Kalmarin mukaan metsien monimuotoisuus on parantunut, koska siihen on myös kiinnitetty huomiota.
Syyttävää sormea Kalmari kääntää Vihreiden suuntaan.
– He pyrkivät vaikuttamaan Euroopan Unioniin niin, että sieltä tulisi säädöksiä, että emme voisi metsiä käyttää, hän sanoo.
Metsien käytöstä maksu?
Kalmarin mukaan EU:ssa on käsittelyssä maankäyttöön liittyvää säädäntää, joka voi kääntyä Suomen edun vastaiseksi.
– Silloin meidän pitäisi maksaa siitä, mitä enemmän käytämme metsiä. Vertailutaso on takavuosien metsänkäytössä, joka ei ollut yhtä laajaa kuin nyt. Ja vaikka meidän metsämme ovat kasvaneet entistä enemmän, me emme saisi ottaa sitä kasvua käyttöön ilman että maksamme siitä EU:lle, Kalmari sanoo.
Mahdolliset puunkäytön rajoitukset olisivat kova isku esimerkiksi Äänekosken biotuotetehtaalle.
– Se olisi järkyttävää. Eikä tässä puhuta yksin Äänekoskesta, vaan elinvoimaa voi syntyä muuallekin vastaavilla biotuotetehtailla, jotka tuottavat puusta monenlaista, Kalmari sanoo.
Puu käytettävä tarkkaan
Kalmari viittaa myös keskusteluun puuperäisestä hyvyydestä tai huonoudesta käytävään keskusteluun.
– Me pyrimme käyttämään teollisuudelle menevän raaka-aineen mahdollisimman tarkkaan. Pienpuuta taas korjataan metsistä, jotta saataisiin tukkipuutakin. Kyllä sille on järkevää löytää käyttöä. Ja mitä muuta se lähienergia muuta tarkoittaisi, kuin puuperäistä energiaa, Kalmari kysyy.