Kuntavaalien jälkeinen tekninen vaaliliitto on revennyt Lapualla. Kokoomus irtaantui äänestyksen jälkeen niin sanotusta ryhmä kymmenestä ja hyväksyi keskustan esittämän luottamushenkilöiden paikkajaon.
Kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Kai Pöntisen mukaan kokoomus voitti yhden paikan lisää kaupunginhallituksen pöytään, kun ryhmän enemmistö hyväksyi keskustan tarjouksen.
– Olimme neuvotteluissa hyvin pitkällä ryhmä kympin kanssa, mutta sitten keskusta esitti meille neuvottelutarjouksen.
– Ensimmäisessä palaverissa kävimme paikkajakoehdotuksia läpi. Meidän kokoomuksen valtuustoryhmässä oli kahta ilmaa asiasta ja päätimme vielä pyytää keskustalta tarkemman esityksen. Tarkennettu esitys oli sen laatuinen, että valtuustoryhmämme äänesti keskustan ja ryhmä kymmenen esitysten välillä, Kai Pöntinen selvittää.
– Enemmistö oli sitten sitä mieltä, että tehdään liitto keskustan kanssa, Pöntinen kertaa lopputuloksen. Pöntisen mukaan kokoomus ajautui ratkaisijan paikalle.
– Olisi ratkaisu sitten tehty mihin suuntaan tahansa, aina joku olisi jäänyt vaille kumppania, Kai Pöntinen puolustaa.
"Sopimuksesta olisi pitänyt pitää kiinni"
Kokoomuksen lapualainen ääniharava Lasse Rajala olisi tehnyt toisin. Hän olisi kunnioittanut kokoomuksen ja neljän muun puolueen välistä teknistä vaaliliittoa.
– Henkilökohtaisesti en näe keskustan esitystä paikkajaosta parempana tai huonompana kuin mitä teknisen vaaliliiton kanssa oli sovittu, Lasse Rajala arvioi.
– Sopimus on sopimus ja oma kantani on, että sopimuksesta olisi pitänyt pitää kiinni, Lasse Rajala jatkaa.
Sekä Kai Pöntinen että Lasse Rajala myöntävät, että vaalien jälkeiset paikkajaot puolueiden välillä ja puolueiden sisällä eivät koskaan ole olleet helppoja. Molemmat uskovat silti vakaasti siihen, että ryhmien välit toimivat ja yhteistyö sujuu kesäkuussa alkavalla valtuustokaudella.
– Paikkajako on aina tällaista. Se on nelivuotiskauden kovin paikka monelle, mutta uskon yhteistyön pelaavan. Ainakin itse teen kaikkeni sen eteen, että ihan jokaisen ryhmän ja jokaisen ihmisen kanssa tulee yhteistyö toimimaan tästä eteenpäin. Se on varmaa, Lasse Rajala painottaa.
Kaikki koolla lauantaina
Keskustan ja kokoomuksen sopimuksen mukaan valtuuston puheenjohtajuus menee Lapualla keskustalle ja hallituksen johto kokoomukselle. Lautakunnista keskusta johtaa sivistys- ja perusturvalautakuntia, kokoomus puolestaan teknistä lautakuntaa ja ympäristölautakuntaa.
Kaikki Lapuan valtuustoryhmät kokoontuvat huomenna lauantaina jatkamaan paikkaneuvotteluja.