Kuopion seudun perussuomalaisten puheenjohtaja Pia Punkki sanoo jättäneensä rikosilmoituksen uhkailun vuoksi. Punkin mukaan häntä on uhkailtu väkivallalla Facebookissa.

Punkin mukaan uhkailu liittyy Kuopion seudun perussuomalaisten varapuheenjohtaja Markus Jukaraisen erottamiseen tehtävästään, josta Savon Sanomat kertoo sivuillaan. Paikallisyhdistyksen hallitus päätti erottamisesta tiistaina.

Kohu sai alkunsa, kun Jukarainen kirjoitti turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksista viikonloppuna sosiaalisessa mediassa ja antoi poliisille kovaotteisia ohjeita "maahantunkeutujien" käsittelystä.

Jukarainen ehdotti maasta poistettavien turvapaikanhakijoiden kohteluun "jeesusteippiä ja pamppua". Myöhemmin Jukaraisen Facebook-tilillä käydyssä keskustelussa yksi kommentoija ehdotti samaa toimenpidettä käytettävän Kuopion perussuomalaisten johtajaa eli Punkkia kohtaan.

Jukarainen valittiin kunnallisvaaleissa Kuopion valtuustoon. Hän on myös perussuomalaisten miesjärjestön Perusäijät 1. varapuheenjohtaja.

Punkki ei halua kertoa saamistaan uhkauksista tarkemmin. Hän sanoo pitävänsä taukoa Facebookista toistaiseksi.

– En halua lukea niitä, saan vain itseni huonovointiseksi, Punkki sanoo.

Punkki ei kuitenkaan aio tapauksen tapauksen vuoksi jättää puheenjohtajan paikkaansa. Hän on ensimmäistä vuotta järjestön puheenjohtajana.

Savon Sanomien mukaan Jukaraisen kirjoittelu sosiaalisessa mediassa on poliisilla esitutkintalain mukaisessa esiselvityksessä.

Lisäys 27.4. kello 15:26: Juttuun lisätty linkki Savon Sanomien artikkeliin