32-vuotiaasta Antti Häkkäsestä tulee Juha Sipilän (kesk.) hallituksen nuorin ministeri.

Antti Häkkänen

Puolue: Kokoomus

Syntynyt vuonna 1985

Kotipaikka: Mäntyharju

Koulutus: oikeustieteen maisteri

Ammatti: lakimies

Kansanedustaja vuodesta 2015

Kokoomuksen varapuheenjohtaja vuodesta 2016

Harrastaa historiaa, kalastusta ja urheilua

Mäntyharjulta kotoisin oleva Häkkänen on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Hän on hallituksen ainoa juristi.

Häkkänen pääsi eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa. Mäntyharjun kunnanvaltuustossa Häkkänen on ollut valtuutettuna vuodesta 2009 ja pitää valtuuston varapuheenjohtajan paikkaa.

Eduskunnassa Häkkänen on muun muassa perustuslakivaliokunnan, hallintovaliokunnan jäsen ja sivistysvaliokunnan varajäsen.

Häkkänen toimi Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajana 2012 – 2013. Hän erosi tehtävästä kesken kauden ja siirtyi pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) erityisvavustajaksi. Häkkänen on työskennellyt myös liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon erityisavustajana.

Häkkänen valittiin kokoomuksen varapuheenjohtajaksi viime kesän puoluekokouksessa, jossa puolueen nykyinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo syrjäytti Alexander Stubbin puheenjohtajan paikalta.