Hallitus on päättänyt kasvattaa ministerien määrää kolmella.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi illalla, että kokoomus saa oikeusministerin salkun. Kulttuuri- ja liikunta-asiat siirtyvät kokoomukselta perussuomalaisille. Lisäksi perussuomalaisten uuteen salkkuun tulee Eurooppa-ministerin tehtävät.
Sipilän mukaan keskusta päättää puolueen piirissä omasta salkkujaostaan eli jaetaanko jokin sen hallussa olevista salkuista kahdelle ministerille. Kimmo Tiilikaisella on maatalous-, ympäristö- ja asuntoasioiden salkut.
Sipilän hallituksessa on 14 ministeriä tällä hetkellä. Nyt määrä nousee 17:ään.
Perussuomalaiset on pitänyt erityisesti työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) työmäärää kohtuuttomana. Hallituksessa on myös muita ministereitä, joiden salkkuja on aiemmin hoitanut useampi henkilö.
Hallituksen puoliväliriihen neuvottelut päättyivät tiistai-iltana. Tiedotustilaisuus pidetään noin kello 22, ja Yle näyttää tilaisuuden suorana verkkosivuillaan klo 21.55 alkaen.