Hallituspuolueiden puheenjohtajat kuvaavat työllisyyden ja talouskasvun pönkittämistä riihen pääaiheeksi.
Halllituspuolueiden puheenjohtajat vastasivat aamulla Kesärannan ovensuussa kysymykseen vaikeimmasta aiheesta kuorona:
– Rahasta, ulkoministeri Timo Soini (ps.) aloitti.
– Liikkumavara on pieni, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jatkoi.
– Sitä ei ole, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) päätti.
Hallituspuolueet menettivät kannattajiaan kuntavaaleissa. Keskusta putosi kakkossijalle, kun kokoomus kiilasi suurimmaksi puolueeksi. Perussuomalaisten kannatus laski rajusti, ja puolue vaihtaa puheenjohtajaa kesäkuussa. Sipilän mukaan hallituksen henki on silti niin hyvä, ettei se voisi muuttua paremmaksi.
Kokoomus on kehysriihen alla kovaäänisimmän vaatinut hallitusohjelmasta kiinni pitämistä.
– Kuntavaalien jälkeisessä tunnelmassa pidetään kiinni siitä, mitä on kirjattu hallitusohjelmaan. Hallitusohjelman toimeenpano on kesken, valtiovarainministeri Orpo muistutti haastattelussa.
Hallitus on jäämässä useista itselleen asettamista tavoitteista – työllisyys ei ole kasvanut odotetusti, talouskasvu ei vielä ole tuottanut riittävästi tuloja valtiolle, kuntien ja valtion tehtäviä ei ole saatu tehostettua tai karsittua. Menoleikkaukset hallitus on saanut toteutettua lähes suunnitellusti.