Mistä on kyse?
Sotkamon kuntavaalit saattavat mennä uusiksi. Sotkamon Perussuomalaiset ry aikoo valittaa hallinto-oikeuteen keskusvaalilautakunnan päätöksestä evätä Paula Halosen kuntavaaliehdokkuus.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Sotkamo-lehti.
Sotkamon kunnanvaltuusto päätti tammikuussa irtisanoa silloisen hallintojohtajan, Paula Halosen, erimielisyyksien vuoksi. Halonen valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen. Valitus oli vireillä ehdokasasettelun aikana ja on edelleen, joten Sotkamon keskusvaalilautakunta ei hyväksynyt Halosen kuntavaaliehdokkuutta.
Sotkamon Perussuomalaiset ry:n hallituksen mielestä ehdokkuus evättiin perusteettomasti. Halonen ilmoittautui ehdokkaaksi perussuomalaisten listalle.
– Meidän mielestämme Paula Halosen ehdokkuuden hylkäämiseen ei ollut riittävää perustetta, koska kuntalain 34 pykälän 1 momentin 2 kohdan mukainen este poistui virkasuhteen irtisanomisajan kuluttua, 27.3.2017 jälkeen, Sotkamon Perussuomalaiset ry kertoo lehdistötiedotteessaan.
Sotkamon perussuomalaiset perustelevat valitustaan sillä, että Paula Halonen olisi ollut vaalikelpoinen, koska virkasuhde on päättynyt ennen kuin valtuutettujen uusi toimikausi alkaa 1.6.2017.
Sotkamon Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Hannu Korhonen kertoo, että valituksen tekemiseen on tästä keskiviikosta lähtien aikaa 14 päivää.
– Täytyy kerätä riittävän laaja aineisto ja se on kesken. Mukana on muun muassa keskusvaalilautakunnan kokouksen päätös, Hannu Korhonen kertoo.
Sotkamon keskusvaalilautakunnan Risto Virkkunen oli mukana tekemässä päätöstä Halosen ehdokkuuden eväämisestä.
– Pyysimme päätökseen asiantuntemusta Kuntaliitosta ja ohjeet olivat yksiselkeiset, Virkkunen sanoo.
Virkkunen muistuttaa, että jos asiassa olisi ollut epäselvyyksiä, päätös olisi tehty ehdokkaan hyväksi.
"Lopulliseen päätökseen tulee kulumaan kuukausia"
Virkkunen pitää uusia vaaleja mahdollisena, mikäli hallinto-oikeus hyväksyy valituksen. Siinäkin tapauksessa jompikumpi osapuolista valittaa hänen mukaansa todennäköisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
– Tämä tapaus käsitellään todennäköisesti kiireellisenä. Silti lopulliseen päätökseen tulee kulumaan kuukausia.
Siinä tapauksessa uusi valtuusto on jo ehtinyt aloittaa työskentelynsä ja sen siihen saakka tekemät päätökset ovat lainvoimaisia.
Jos uudet vaalit tullaan järjestämään, äänestäminen onnistuu vain Sotkamon kuntarajojen sisäpuolella myös ennakkoäänestyksen aikana.
Virkkusen mukaan heti keskusvaalilautakunnan päätöksen jälkeen oli ilmassa, että asiasta tullaan valittamaan.
Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja uskoo kuitenkin, että valitus tullaan hylkäämään. Hän perustelee väitettään sillä, että ehdokasasettelussa tulee toimia sen hetkisen tiedon varassa, ja tuolloin Halosen valitus irtisanomisesta oli edelleen käsittelyssä.
– Hänen irtisanomisensa ei ollut lainvoimainen. Ei ollut varmaa tietoa siitä, onko Halonen johtava viranhaltija uuden valtuustokauden alkaessa, Virkkunen sanoo.
Virkkusen tietojen mukaan kuntavaalit on jouduttu uusimaan vuoden 1980 jälkeen yhteensä viisi kertaa.
"Ei ole poliittinen liike"
Perussuomalaiset menetti näissä kuntavaaleissa useita valtuustopaikkoja. Uudessa valtuustossa istuu kaksi puolueen valtuutettua, kun edellisissä vaaleissa meni läpi kahdeksan perussuomalaista.
Yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Korhonen harmittelee sitä, että sadat potentiaaliset äänestäjät jäivät lopulta nukkumaan, vaikka kampanjoinnin aikana kannatus oli vakuuttavaa.
Korhonen kiistää, että uusia vaaleja haviteltaisiin uusien valtuustopaikkojen vuoksi.
– Tämä liike ei ole poliittinen. Hänen ehdokkuutensa hylkääminen oli, Korhonen toteaa painokkaasti.
Korhonen epäili jo ennen valitusaikeen julkistamista, että asia voisi kääntyä myös puoluetta vastaan. Saadut viestit olivat kuitenkin valitusta puoltavia.
Sotkamon Perussuomalaiset ry:n päätös hallinto-oikeuteen valittamisesta oli yksimielinen. Puheenjohtajan mukaan se nähtiin yhdistyksen velvollisuudeksi, sillä Halonen oli tulossa ehdokkaaksi heidän listalleen.
Hänen mukaansa Halosen ehdokkuuden hylkääminen oli henkilöä loukkaavaa.
– Tämä koettiin tärkeäksi. Menköön vaikka oma valtuustopaikka, Korhonen puuskahtaa.
Korhosen mukaan Halonen ei itse halunnut lähteä valittamaan ehdokkuuden hylkäämisestä, sillä hänellä on vireillä aikaisempi valitus hallintojohtajan virasta irtisanomista koskien.
– Hän totesi, ettei hän voi estääkään meitä valittamasta, Korhonen kertoo.