Perussuomalaisten seinäjokelainen kaupunginvaltuutettu Erkki Valtamäki joutuu käräjille Facebook-kirjoittelustaan. Sanomalehdet Ilkka ja Pohjalainen kertovat nettisivuillaan, että apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteen Valtamäkeä vastaan. Sananvapausasioissa syyteharkinta tehdään valtakunnansyyttäjänvirastossa.

Syytettä käsitellään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa 26. huhtikuuta. Koska Valtamäki on Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden lautamies, käräjäoikeuden puheenjohtaja tulee tuolloin Satakunnasta.

Valtamäkeä syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän väitti Facebook-sivuillaan helmikuussa irakilaisnuorten syyllistyvän Suomeen tultuaan raiskauksiin ja tihutöihin. Erkki Valtamäki kertoo Waltamedia-sivustollaan, että hänen kirjoituksensa oli vastareaktio Ilkassa julkaistuun kolumniin.

Toimittaja Erkki Valtamäki valittiin sunnuntain kuntavaaleissa uudelleen Seinäjoen kaupunginvaltuustoon. Hän sai kaupungin perussuomalaisista ehdokkaista eniten ääniä eli 356 ääntä.

_Juttua on muokattu 20.4.2017 klo 9.23. Uutisesta on poistettu suora sitaatti ja korvattu se Valtamäen Facebook-viestin sisällön kuvailulla. _