Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö arvioi tiistaina puolueensa historiallista vaalivoittoa kahden päivän sulattelun jälkeen tiedotustilaisuudessa, jossa puheeksi nousi myös Helsingin kuntavaaleja sävyttänyt pormestarikilpa.
Niinistö korostaa, ettei halua puuttua Helsingin uuden vihreän valtuustoryhmän ratkaisuihin mitenkään, mutta muistuttaa kolmen suurimman ryhmän ennen kuntavaaleja antamista sitoumuksista.
– Pitäisin todella erikoisena, jos Jan Vapaavuori ei tulisi valituksi, hän sai myös äänestäjiltä vaaleissa pormestariksi vahvan valtakirjan, Niinistö sanoo.
Uudelta Helsingin pormestarilta Niinistö edellyttää erityisesti yhden vaalilupauksen pitämistä.
– Vapaavuori lupasi sulkea Salmisaaren kivihiilivoimalan ja tulemme vahtimaan, että näin myös tapahtuu, Niinistö vakuuttaa.
Hallitus voi kaatua
Niinistön mukaan vihreät eivät varsinaisesti tavoittele hallituksen kaatamista, mutta hän kuitenkin varautuu siihen, että niin voi käydä.
– Hallituksen linja sai kuntavaaleissa tuomion. Sen toimintakyky näyttää epävakaalta, ja lisäksi perussuomalaisilla on edessään puheenjohtajavaali, joka saattaa vaikuttaa keskustan ja kokoomuksen haluun jatkaa hallitusyhteistyötä.
Hallituksen kehysbudjetilta Niinistö odottaa puuttumista koulutusleikkauksiin.
– Vihreiden vaalimenestys etenkin korkeakoulupaikkakunnilla osoittaa, että hallituksen politiikalle on vaihtoehto, Niinistö vakuuttaa.
Enemmän aikaa Turkuun
Nyt toden teolla käynnistyvään seuraajakilpaansa Niinistö ei aio puuttua mitenkään.
– Vaalimenestys antaa ehdokkaille vahvan pohjan ja puolue on hyvissä käsissä, sanoo Niinistö.
Itse väistyvä puheenjohtaja aikoo nyt keskittyä enemmän kotikaupunkiinsa Turkuun.
– Olin mitoittanut voimani tähän kohtaan, ja nyt on mahdollisuus antaa enemmän aikaa Turulle.
– En kuitenkaan häviä minnekään. Tämä on joukkuepeliä, ja kansanedustajana jatkan uuden puheenjohtajan tukena, Niinistö lupaa.
Vihreiden puolueosastoilla ja jäsenjärjestöillä on aikaa asettaa puheenjohtajaehdokkaita toukokuun seitsemänteen päivään saakka.
Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan kesäkuussa Tampereella.