Kokoomuksen Jan Vapaavuori sulatteli vielä maanantaina hurjaa äänipottiaan. Vapaavuori keräsi Helsingissä lähes 30 000 ääntä, mikä on samalla kaikkien aikojen suurin äänimäärä kuntavaaleissa.

– Vähän on pöllämystynyt olo, eikä oikein vieläkään tajua, mitä tässä on tapahtunut, Vapaavuori sanoi.

Vapaavuoren johdolla kokoomus säilytti suurimman puolueen aseman Helsingissä. Toiseksi jääneistä vihreistä vihjaiiltiinkin, että Vapaavuori on siirtynyt heidän linjoilleen monissa asioissa.

– Yhdelläkään puolueella ei ole yksinoikeutta mihinkään teemoihin. Olisi epä-älyllistä ajatella, että jos yksi puolue ajaa joitakin asioita, niin kukaan muu ei saisi niitä ajaa. Huomautan muun muassa siitä, että Helsingissä on ollut valtavan hyvä joukkoliikennejärjestelmä ennen kuin vihreätä puoluetta edes keksittiin, Vapaavuori kuittasi.

Vapaavuori sanoi uskovansa, että urbaanit kysymykset tulevat näkymään jatkossa entistä enemmän valtakunnan politiikassa. Kaupungistuminen nimittäin jatkuu.

– Uskon, että kansainvälisyys, liberaalidemokratia, suvaitsevuus, ylipäänsä urbaanit kysymykset tulevat näkymään enemmän suomalaisen politiikan päätöksenteossa.

Ympäristöasioista puhuminen ei Vapaavuoren mukaan johdu vihreistä vaan globaaleista realiteeteista.

– Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin haaste. Minusta jokainen sivistynyt, maailmaa aidosti laaja-alaisesti katsova ihminen ymmärtää tämän, riippumatta siitä mistä puolueesta hän on.

Hallitus pysyy toimintakykyisenä

Kuntavaalien vaikutusta Juha Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen työskentelyyn Vapaavuori arvioi varovasti.

– On selvää, että jos pääministeripuolue häviää selvästi, se jollain lailla heijastuu. Valitaan kuka tahansa perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi kesällä, niin hänellä on valtavat paineet takanaan.

Kaikesta huolimatta hän uskoo hallituksen pysyvän toimintakykyisenä. Kuinka kauan on sitten toinen kysymys.

– Pikkuhiljaa jokainen puolue ryhtyy ajamaan itseään asemiin tuleviin eduskuntavaalehin, ehkä jännitteet tulevat sitä kautta.

Kuntavaalien kaikki tulokset Ylen tulospalvelussa.