Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Rapo (kok.) ei uusinut paikkaansa kaupunginvaltuustossa ensi kaudelle.
– Mietin, lähdenkö ehdolle, ja päätin lähteä kavereita jeesaamaan. Mutta jeesaus jäi heikoksi, Seppo Rapo sanoo.
– Tulos oli pettymys. Ehkä Kokoomuksen osalta vielä suurempi kuin henkilökohtaisesti.
Viiden paikan menetys Vaasassa
Kokoomus menetti Vaasan vaalipiirissä 28 paikkaa verrattuna vuoden 2012 kuntavaaleihin. Vaalipiiritasolla äänimäärä pieneni 4673 ääntä eli 2,3 prosenttiyksikköä.
Vaasan kaupunginvaltuustossa kokoomuksella on ensi kaudella kymmenen valtuutettua nykyisen 15 valtuutetun sijaan. Ryhmä pienenee siis viidellä valtuutetulla. Äänissä laskettuna vähennystä 1417 ääntä eli 5,8 prosenttiyksikköä.
Kaksijakoiset tunnelmat
Vaasan kokoomuksessa eniten ääniä keräsi Marko Heinonen, 601 ääntä. Heinonen on tyytyväinen äänimääräänsä, joka kasvoi selvästi edellisiin vaaleihin verrattuna.
– Tyytyväinen täytyy olla omaan tulokseen, mutta tunnelmat ovat muuten kaksijakoiset, kun puolue menetti kannatustaan. Tappiota käydään varmasti läpi, että miksi näin kävi, Heinonen sanoo.
Heinonen arvelee, että erityisesti talven aikana käyty keskustelu Vaasan keskussairaalan laajasta päivystyksestä ja se, että sitä ei Vaasaan saatu, vaikutti tulokseen.
Sairaala-asia taakkana
Sairaala-asia on myös Vaasan paikallisjärjestön puheenjohtajan Seppo Rapon mielestä merkittävä Kokoomuksen tappioon vaikuttava tekijä.
– [Tappio] oli aistittavissa jo ennen vaaleja, kun Kokoomusta lyötiin asiasta. Ehkä näin suurta romahdusta en pitänyt mahdollisena, Rapo sanoo viitaten sekä kokoomuksen että henkillökohtaiseen äänimääräänsä. Rapo toimii tällä kaudella Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Rapo arvelee, että hän ja kansanedustaja Susanna Koski (kok) olivat Vaasan kokoomuksesta ne henkilöt, jotka sairaala-asiassa olivat asemastaan johtuen eniten julkisuudessa ja näin ollen saivat myös ottaa "tappiota vastaan".
– Olen yrittänyt tehdä ja vaikuttaa kuntapäättäjänä sen, mitä olen voinut. Se ei tuottanut tulosta ja siihen on tyytyminen, Rapo sanoo. Hän muistuttaa, että Vaasan kaupungin organisaatiouudistuksen mukaan valtuutetut ovat etusijalla, kun uuden valtuustokauden luottamuspaikoista lähdetään neuvottelemaan.
– Meille muille jää sitten, mitä jää.
Sekä Rapo että Heinonen arvelevat, että Kokoomuksen äänistä osa ohjautui näissä vaaleissa myös Vaasan äänikuningas Joakim Strandille (rkp.).