HÄMEENLINNA Entisten kansanedustajien keskinäinen kisa kuntavaaliäänistä päättyi 375-261 Kirsi Ojansuu-Kauniston hyväksi. Hämeenlinnan valtuustoon nousi vihreistä kuusi ja keskustasta viisi edustajaa, missä vihreillä oli kasvua kolme paikkaa ja keskusta taas menetti yhden.
Molemmat olivat kuitenkin iloisia tuloksen ratkettua sunnuntai-iltana. Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Timo Kaunisto ovat saaneet usein vastata kysymykseen, miten eri puolueiden edustaminen sopii samaan perheeseen.
– Meillä on hyvin paljon asioita mistä ollaan eri mieltä, mutta tietyissä asioissa on samanlainen arvopohja ja ollaan samaa mieltä vaikka uusiutuvasta energiasta tai uudesta maakuntahallinnosta, kertoo Timo Kaunisto.
Näkemykset jalostuvat kotona
Timo aloittaa ja Kirsi täydentää:
– Välillä otetaan oikein kunnolla yhteen, keskustellaan...
– ... Sparrataan! Näin hyvää poliittista harjoitusta harva saa, koska toisen kanssa keskustellessa pitää virittää ja jalostaa se oma näkemys, koska tajuaa, että miten minä saan ihmiset vakuuttuneeksi, kun tuo toinenkaan ei ymmärrä, kertoo Kirsi Ojansuu-Kaunisto.
– Kirsi on kova vastustaja! Töitä riittää, lohkaisee Timo – ja molemmat nauravat.
Kauniston mukaan kompromissi ei ole häpeällinen asia, vaan tavoite politiikassa. Siihen he saavat ilmeisesti kotonakin kosolti harjoitusta.
– Me on onnistuttu hiomaan toinen toisiamme, myöntää Timo Kaunisto.
– Kun kotona kuulee toisenlaisia näkemyksiä, joutuu tarkistamaan omia näkemyksiään ja ymmärtämään erilaisia kompromisseja, Kirsi Ojansuu-Kaunisto jatkaa.
Nyt hyvää ilmapiiriä rakentamaan
Kaunisto on nyt ensi kertaa Hämeenlinnan valtuustossa. Ojansuu-Kaunistolla taas on valtuustokokemusta jo vuodesta 1993 eli nyt alkaa jo seitsemäs valtuustokausi. Vaalien jälkeen katseet suunnataan eteenpäin, vaikka pelipaidat ovatkin eriväriset.
– Päätehtävä meillä valtuutetuilla on nyt rakentaa hyvä ilmapiiri, pistää vaaliasento nopeasti syrjään, kääriä hihat ja lähteä rakentamaan sellaista yhteistyötä ja luottamuksen ilmapiiriä, jolla Hämeenlinnan suunta käännetään elinkeinopolitiikassa, työllistymisen ja asukasluvun suunnalla.
– Tärkeää on myös rakentaa uutta maakuntaa ja sote-mallia, meillä täällä Kanta-Hämeessä on vähän ristivetoa ollut siinä suunnassa, Timo Kaunisto arvioi.
Tärkein asia tulevalla valtuustokaudella tuntuukin olevan parille varsin samansuuntainen – eli tästä tuskin tarvitsee perheessä kompromissia neuvotella.
– Myönteisen houkuttelevan hyvän ilmapiirin Hämeenlinna, joka tulee olemaan vetovoimainen Helsingin ja Tampereen välillä. Mieliala ja tunnelma pitää muuttaa, että saadaan uusia asukkaita ja yrityksiä, Kirsi Ojansuu-Kaunisto kannustaa.
– Käänne on saatava aikaan. Meidän on uskottava itseemme ja tuotava se hyvä esille, millä tavalla me toimimme ja mitä mahdollisuuksia meillä täällä on. Meillähän on kaikki mahdollisuudet mennä eteenpäin, säestää Timo Kaunistokin.