Tornion kuntavaalien äänikuningatar, keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni on kiitollinen puolueen vaalivoitosta kotikaupungissaan.
Keskusta sai Torniossa äänistä 47,5 prosenttia. Lisäystä viime vaaleihin on 5,5 prosenttiyksikköä, mikä tarkoittaa valtuustopaikoissa kolmea lisäpaikkaa. Keskustan valtuutetut siis täyttävät Tornion tulevassa valtuustossa 22 paikkaa, kun kaupungin valtuustossa on kaikkiaan 43 paikkaa. Keskusta saa siis yksinkertaisen enemmistön Tornion valtuustoon. Enemmistöstä huolimatta Kulmuni sanoo keskustan jatkavan tähänastisella linjallaan.
– Keskusta toimii maltillisesti ja rakentavasti jatkossakin. Olemme tietenkin paikallisesti kiitollisia vaalituloksesta ja siitä, että kuntalaisilla oli luottoa keskustaan.
Koko Lapin mittakaavassa keskusta on kuitenkin kärsimässä lievän tappion. Kulmuni arvelee, että tappion taustalla painaa hallituspolitiikka.
– Kyllä tässä tietenkin kaksi aika vaikeaa hallitusvuotta on takana. Sisulla ja sydämellä tätä kampanjaa on tehty ja suuressa kuvassa maan talous on saatu kääntymään, mutta ei käy kiistäminen, että vaikeitakin aikoja on ollut ja ehkä se siinä heijastuu.
Kulmuni näkee Tornion tulevan valtuustokauden valoisana.
– Kyllä se saadaan talouden hyvä käänne myös Torniossa vahvistettua, saatiin viime vuoden tilinpäätös kuitenkin ylijäämäiseksi muutaman vaikean vuoden jälkeen ja niitä uusia elinvoiman ja kasvun eväitä. Lapissa matkailu kasvaa hurjaa vauhtia ja toivottavasti myös Tornionlaakso pääsisi siitä osalliseksi.
Kulmuni toivoo lappilaisten vetävän yhtä köyttä sote-uudistuksessa
Tulevan valtuustokauden aikana ovat edessä myös sote- ja maakuntauudistus. Kiistaa tulevissa uudistuksissa Meri-Lapin ja Rovaniemen välille on aiheuttanut etenkin tulevien terveyspalveluiden sijainti.
– Valitettavasti siinä vähän sellaista perinteistä vanhakantaista vastakkainasettelua vaikuttaa maakuntakeskusten välillä olevan syntymässä, mutta haluan kyllä uskoa lappilaisiin ihmisiin, että maakunnassa toivotaan koko maakunnan hyvinvointia ja kehitystä. Silloin täytyy huolehtia kaikista alueista. Me olemme käyneet monta isoa vääntöä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, että meillä synnytykset Lapissa jatkuvat kahdessa keskussairaalassa. Niin toivon etteivät Lapin ihmiset sitten itse ole niitä Länsi-Pohjasta lakkauttamassa.
Kulmuni on itse mukana Lapin sote-uudistusta pohtivassa työryhmässä.
– Haluan tuoda esille tietenkin sitä maakunnan näkemystä, kansallista näkemystä, missä on keskustalaista hajautettua yhteiskuntarakennelman kuvaa. Kyllä palveluiden täytyy olla lähellä ihmisiä ja se on oikeastaan sen koko sote-uudistuksen tavoite, että palvelut olisivat enemmän lähempänä peruskunnassa, eikä aina tarvitsisi lähteä sinne keskuskaupunkiin hakemaan kuin vasta niitä erikoissairaanhoidon palveluita.
Keskustan valtakunnallinen tappio varjostaa omaa vaalitulosta
Keskustan valtakunnallinen tappio on kuitenkin Kulmunin mukaan puolueelle pettymys.
– Vaikuttaa, että vähän saattaisi olla tappiota tulossa. Vaikeissa oloissa on yritetty puristaa ja onnistua vaaleissa. Jos vaalitulos tuohon 17,5 prosenttiin jää, niin onhan se keskustalle pettymys, Kulmuni harmittelee.