Kymenlaakson äänikuningatar, sosialidemokraattien Sirpa Paatero iloitsee puolueensa menestyksestä kuntavaaleissa. Kotkassa SDP sai kolme valtuustopaikkaa lisää ja nousi valtuuston suurimmaksi puolueeksi kuudellatoista valtuustopaikalla.

– Kotkassa saamme takaisin ykköspuolueen paikan. Muissakin kunnissa niin sanotun vanhan Kymen vaalipiirin alueella demarit on nousemassa, ja se tuntuu tosi hyvältä, Paatero kommentoi vaalivalvojaisista Helsingin kuntatalolta.

Kouvolassa SDP lisäsi valtuustopaikkoja kahdella ja on niin ikään suurin puolue. Myös Haminassa SDP nousi kokoomuksen ohi valtuuston suurimmaksi, lisäsi paikkoja kahdella ja sai kaksitoista valtuustopaikkaa.

Paateron mukaan puolueen vaalivoitto perustuu siihen, että se on onnistunut tasapainoilemaan siinä, että ihmisten palveluista on onnistuttu pitämään huolta siitä huolimatta, että hallituspuolueet kuristavat valtionosuuksia leikkaamalla.

Kotkan osalta Paateron mukaan pitää jatkaa taloutta tasapainottavalla tiellä.

– Meillä on hyvällä mallilla ollut talouden tasapainottamissuunnitelma, sekä suunnitelmat siitä, miten sisäilmaongelmaiset rakennukset saadaan korjattua. Lisäksi pitää vahvistaa suunnitelmaa siitä, miten saadaan työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja, jotta talous tasapainottuu, Paatero listaa uuden valtuuston työsarkaa.

– Tämä on juhlapäivä erityisesti meidän alueella. Kotkassa tulos on oikein hieno. Se, että valtakunnallisestikin kannatus on yli 19 prosenttia, on ihan hieno, Paatero sanoo.

Kokoomus taipui

Kokoomus kruunattiin koko maassa vaalien voittajaksi. Kotkassa puolue joutui taipumaan.

Kokoomukselle vaalitulos on valtuustopaikkansa uusineen Pasi Hirvosen mukaan pienoinen pettymys. Kannatus laski 1,7 prosenttiyksikköä ja puolue menetti yhden valtuustopaikan. Kokoomus on nyt Kotkan toiseksi suurin puolue kahdellatoista valtuustopaikalla.

– Täytyy nostaa hattua demareille. He ovat tehneet hyvän työn. Täytyy vain luottaa, että hyvä yhteistyö jatkuu tämän jälkeen, sanoo Kokoomuksen Pasi Hirvonen.

Kokoomus teki Kotkassa valtuustopaikkansa uusineen Pasi Hirvosen sanoin "reksit". Puolue sai uusina ehdokkaina läpi kaksi rehtoria. Valituksi tulivat Mette Godenhjelm ja Anu Tiilikainen.

"Vaalityössä ei mennyt mikään pieleen"

Perussuomalaiset ei yltänyt enää jytkyyn. Vuoden 2012 kuntavaalien tulokseen verrattuna puolue menetti Kotkassa kaksi paikkaa. Puolue sai yhteensä kuusi paikkaa uuteen valtuustoon.

– Vaalityössä ei mennyt mikään pieleen. Vaalikentillä on ollut hyvä tunnelma joka puolella, valtuustopaikkansa uusinut Olli Kekkonen sanoo.

Menetetyn kannatuksen Kekkonen sysää valtakunnan politiikan harteille.

– Hallitustyö vaikuttaa kannatukseemme. Siellä on ollut kovin oikeistolaista politiikkaa kahden eri puoleen osalta ja me olemme olleet vasemmistolaisin puolue. Se on maksanut meille paljon, Kekkonen sanoo.

– SDP tulee tottakai johtamaan valtuustoa. Pitää yrittää päästä hyviin väleihin, jotta voidaan vaikuttaa asioihin, Kekkonen sanoo.

Vihreät kasvoi, vasemmisto pieneni

Myös vihreät lisäsi kannatustaan Kotkassa. Puolue sai kaksi valtuustopaikkaa enemmän kuin edellisessä valtuustossa. Häviäjiin puolestaan lukeutuu vasemmistoliitto jonka paikkamäärä tippui kymmenestä seitsemään. Vasemmistoliiton Pentti Tiusanen on kuitenkin edelleen yksi kaupungin ääniharavista. Yli tuhannella äänellä Tiusanen sai Kotkassa toiseksi eniten ääniä Paateron jälkeen.

Kotkan äänestysprosentti kuntavaaleissa on 53,4. Se on maakunnan alhaisin.