Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo olevansa tyytyväinen puolueen ennakkoäänisaaliiseen. Keskusta sai ennakkoäänistä 20 prosenttia ja on tällä hetkellä toiseksi suurin puolue.

– Tämä on täsmälleen sama kuin ennakkoäänten ensimmäinen tulos oli edellisissä kuntavaaleissa, tasan 20. Silloin me päädyttiin 18,7 prosenttiin. Meidän äänestäjät äänestää vähän vilkkaammin ennakkoon kuin äänestyspäivänä. Ollaan aika samoissa tuloksissa kuin kuin viime vaaleissa. Jos näin on, niin olen todella, todella tyytyväinen.

Jos lopullinen tulos noudattaa Sipilän laskelmia, keskusta olisi vasta kolmanneksi suurin puolue näissä vaaleissa. Tyydyttääkö kolmas sija todella Sipilää, eikö pääministeripuolue tähtää paalupaikalle?

– Kyllä. Jos päästään viime vaalien tulokseen, niin olen tyytyväinen. En ole sanonut, että tähtään paalupaikalle. Kuten näkyy, noissa ennakkoäänissä mennään hyvin tasaisesti. Nämä ovat ihan eri kuin eduskuntavaalit. Nämä käydään paikallisillla teemoilla. Nyt näyttää siltä, että meidän ehdokkaiden työ on onnistunut hyvin.

Kuntavaaleissa äänesti ennakkoon noin 1,1 miljoonaa äänioikeutettua.

Katso Ylen suoraa vaalilähetystä TV1:ssä ja Yle Areenassa. Tästä voit seurata kuntavaalien tapahtumia hetki hetkeltä.

Kuntavaalien tulokset voit lukea Ylen tulospalvelusta.