Monet kaupungit suhtautuvat ristiriitaisesti sisäministeri Paula Risikon (kok.) ehdotukseen siitä, että kunnat saisivat sotelain siirtymävaiheessa oikeuden tuottaa sote-palveluita. Tähänastisten suunnitelmien mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kunnilta maakunnille ilman poikkeuksia 2019 alusta. Helsingin Sanomien mukaan Risikko ehdotti muutosta aiempaan kuluneella viikolla sosiaali- ja terveysuudistusta hiovan ministeriryhmän kokouksessa.
– Pahoin pelkään, että Risikon ulostulon taustalla ovat lähestyvät kuntavaalit: omat kannattajat halutaan pitää tyytyväisinä, sanoo Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Maria Guzenina (sd.)
Guzenina muistuttaa, että Espoo, Helsinki, Vantaa ja Kauniainen ehdottivat hallitukselle viime vuonna, että pääkaupunkiseutu saisi järjestää sote-asiansa omana erillisratkaisunaan. Hallitus tyrmäsi ehdotuksen viime lokakuussa ja nyt Risikko väläyttää osin samantyyppistä ratkaisua siirtymävaiheen ajaksi.
– Kannatan Risikon ehdotusta, mutta en siirtymävaiheen ratkaisuna, vaan pysyvänä erillisratkaisuna pääkaupunkiseudulle, Guzenina linjaa.
Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olli A. Manni (kok.) sanoo, että Risikon ehdotus on ajatuksena ok, mutta ei ilman reunaehtoja.
– Ilman reunaehtoja käy helposti niin, että kunnissa jatketaan entiseen tapaan, vaikka sote-palvelut pitäisi saattaa kilpailukykyiseen kuntoon juuri siirtymävaiheen aikana.
Mannin mukaan Turussa on pohdittu ajatusta yhtiöittää oma sote-toiminta kaupungin omistamien sote-yhtiöiden alle siirtymävaiheen ajaksi. Kun palvelut sitten aikanaan siirtyvät kaupungilta maakunnan hoteisiin, on yhtiöiden vaihto uudelle omistajalle helppo toteuttaa. Mitään päätöksiä asiasta ei ole.
Valtapelin pelinappuloita
Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuuli Kousa (vihr.) kehuu Risikon ehdotusta.
– Tämä oli hallitukselta ensimmäinen viisas ulostulo hetkeen soteen liittyen. Kuulostaa oikein hyvältä Helsingin näkökulmasta, tosin Helsinki voisi suurena kuntana tuottamisen ohella hoitaa myös sote-palveluiden järjestämisen, Kousa sanoo.
Kousan mielestä Helsinki voisi toimia sote-tuottajana pysyvästikin, ei vain Risikon ehdottaman siirtymävaiheen ajan.
Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman (sd.) sanoo, että viimeistään nyt on kentällä vaikea pysyä kärryillä hallituksen mielenliikkeistä.
– Sekä SDP että kunnat ovat ehdottaneet suurinpiirtein tätä samaa jo reilu vuosi sitten, mutta hallitus käänsi silloin selkänsä sille. Ja nyt kun Risikko tempaisee tämän esille reilu viikko ennen vaaleja, niin kyllähän se näyttää siltä, että suurista kaupungeista tehdään tässä hallituksen valtapelin pelinappuloita.
Vantaan kaupunki toteaa sote-lausunnossaan, että koko laki pitäisi ehdottomasti valmistella uudelleen, koska se on puutteellinen, huonosti valmisteltu ja sisältää paljon merkittäviä riskejä.
"Absurdi aikataulu"
Selkeä enemmistö maan suurimmista kaupungeista suhtautuu kriittisesti hallituksen lakiluonnokseen valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollon sote-uudistuksessa.
Kaupungit epäilevät laajasti myös soten toteutusaikataulua, kuten oheisesta graafista havaitsee. Uudistuksen aikataulua pidetään liian kireänä, jopa epärealistisena.
– Aikatauluhan on ihan absurdi, Kousa sanoo.
Lakiluonnoksen lausuntoaikaakin pidetään turhan kiireisenä.
Aika päättyi viime tiistaina 28. maaliskuuta ja alkuviikosta pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti, että Soten lakipaketti valmistuu ensi viikolla. Kunnissa epäilläänkin laajasti, että kuntien lausunnot jäävät vähälle huomiolle lopullisesa lakitekstissä, koska niitä ei yksinkertaisesti ehditä ministeriössä lukea.
– Lausuntonäytelmältähän tämä on näyttänyt. Onhan se aikamoista demokratian halveksimista, jos kaupunkien lausuntoja ei ehditä ottaa huomioon, Guzenina sanoo.
Lukuisissa kunnissa lausuntoa käsiteltiin monissa portaissa ja vielä valtuustoissakin nähtiin tuntien äänestysralleja muutoksista. Esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi oman sote-lausuntonsa 5-6 tunnin maratonistunnon jälkeen 22. maaliskuuta. Erilliskokous oli järjestetty vain ja ainostaan lausunnon takia.