Luottoluokittaja Standard & Poor´s piti Suomen luottoluokituksen ennallaan.
Tällä hetkellä Standard & Poor´s on luokitellut Suomen toiseksi korkeimpaan kategoriaan AA+.
Yhtiöstä Suomen näkymät ovat vakaat. Luottoluokittaja katsoo, että Suomen talouden elpyminen yhdistettynä rakenteellisiin uudistuksiin auttaa vakauttamaan julkisen talouden astettain.
Luokitusyhtiön mukaan Suomen suurimmat ongelmat ovat edelleen rakenteellisia. Yhtenä nostetaan esiin suhteellisen korkea pitkäaikaistyöttömyys.
Kasvavat investoinnit ja yksityinen kulutus tukevat kuitenkin taloutta lyhyellä aikavälillä, arvioi luottoluokittaja.
Soinin lähtö voi keikuttaa hallitusta
Standard & Poor`s on myös huolissaan perussuomalaisten puheejohtajavaihdoksesta. Timo Soinin väistymistä seuraava taistelu puheenjohtajan paikasta voi vaarantaa hallituksen vakauden.
Yhtiön arvion mukaan tämä taas voi vaikeuttaa hallituksen uudistusohjelman toteuttamista.
Luokittaja arvioi Suomen bruttokansantuotteen kasvun olevan keskimäärin 2,3 prosenttia vuosina 2017-2020.
Yhtiö ennustaa, etteivät hallituksen uudistukset riitä hillitsemään valtion velan kasvua, vaan se tulee nousemaan 68 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä.
Myös kaksi muuta luottoluokitusyhtiötä, Fitch ja Moody´s, ovat laittaneet valtion pitkäaikaisen velan luokituksen toiseksi parhaaseen luokkaan.
Tästä jutusta voit lukea, mikä merkitystä Suomen luottoluokituksella on.