Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ilmoittautui tänään odotetusti mukaan perussuomalaisten puheenjohtajakilpailuun.

Europarlamentissa Halla-aho on jäsenenä kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa sekä varajäsenenä sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnassa.

Ennen Euroopan parlamenttia Halla-aho on toiminut kansanedustajana 2011–2014. Hänet valittiin kansanedustajaksi 15 074 äänellä Helsingin vaalipiiristä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Eduskunnassa ollessaan Halla-aho toimi hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hän jätti puheenjohtajan tehtävänsä saatuaan korkeimmalta oikeudelta tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio koski Halla-ahon blogikirjoitusta, joka KKO:n mukaan sisälsi sisällöltään ja ilmaisutavaltaan herjaavia ja häpäiseviä väitteitä islaminuskosta.

Halla-aho on ollut myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2009 alkaen. Halla-aho on myös ehdolla tämän kevään kuntavaaleissa.

Koulutukseltaan Halla-aho on filosofian tohtori. Hän on syntynyt ja kasvanut Tampereella.

Sampo Terhon haastaja

Halla-aho haastaa puheenjohtajakilpailussa viime viikolla mukaan ilmoittautuneen Sampo Terhon. Politiikan tutkijan mukaan Terho on Halla-ahoon verrattuna maltillisempi, mikä voi olla puheenjohtajakilpailussa sekä etu että haitta.

– Terhoa on vaikea nähdä äärimmäisyyshenkilönä. Ne leimat osuvat helpommin Halla-ahoon. Terho tarjoaisi turvallisempaa jatkuvuutta hallitusyhteistyölle ja puolueen yleiselle hyväksyttävyydelle. Terhon ongelma on se, näyttääkö hän tarpeeksi vaihtoehdolta, että hän pystyisi innostamaan ihmisiä ja saamaan äänestäjät liikkeelle, sanoi viime viikolla politiikan tutkija Mari K. Niemi Yle Uutisten haastattelussa.

Halla-aho on tunnettu maahanmuuttokriittisyydestä. Ilmoittautuessaan perussuomalaisten puheenjohtajakisaan Halla-aho nosti myös esiin maahanmuuttokysymykset. Halla-aho on aikaisemmin kritisoinut nykyisen puheenjohtajan Timo Soinin linjaa maahanmuuttokysymyksissä.

Sen sijaan toimiessaan hallintovaliokunnassa Halla-aho ei ollut tulisieluinen maahanmuuton vastustaja, muistelee yksi valiokunnan jäsen.

– Kuppilan nurkassa puhuttiinkin, että puheet vaalikentillä olivat tiukan maahanmuuttovastaisia, mutta teot valiokunnassa toista. Kriittisyys hoitui niin, että annettiin vastalause kirjallisessa muodossa, sanoi valiokunnan jäsen Yle Uutisten haastattelussa aiemmin maanantaina.

Omien sanojensa mukaan Halla-aho ei pelkää ratkaisuja, jotka eivät miellytä muita.

– En pelkää tehdä ikäviä ratkaistuja tai suututtaa omaa kannattajakuntaani, jos koen, että sellaiset ratkaisut ovat oikeita ja tarpeellisia, sanoo Halla-aho videolla, jossa hän myös ilmoitti lähdöstään puheenjohtajakisaan.