Puolustusministeri Jussi Niinistö ei kaipaa uusia tehtäviä. Hän tukee eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Sampo Terhoa puolueen puheenjohtajaksi.
– Olen varsin tyytyväinen asemaani puolustusministerinä ja puolueen varapuheenjohtajana. Koen tekeväni merkityksellistä työtä puolustusministeriössä. Aikakaan ei riitä kaikkeen, Niinistö sanoi Brysselissä.
Ministerinsalkuista ei ole käyty keskustelua, mutta Niinistö olettaa, että hän pitää puolustusministerin salkun niin kauan, kun hallitus on pystyssä.
– En ole valmis luopumaan. Pidän salkustani kiinni kynsin ja hampain.
Jussi Niinistö olisi valmis lisäämään ministerien määrää. Esimerkiksi työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) salkku on kohtuuttoman raskas. Kierrätyksestä on keskusteltu, mutta Niinistö toteaa, että salkkujen määrästä päättää viime kädessä puolueiden puheenjohtajien trio.
– Ei siitä ainakaan haittaa olisi, jos oikeusministeri olisi juristi, Niinistö sanoo.
Jussi Niinistö pitää mahdollisena suurempaakin salkkukierrätystä, mutta toteaa, että on parempi, ettei hän lähde leikkimään "isojen poikien leikkeihin". Hän kuitenkin toivoo, että Timo Soini jatkaa ulkoministerinä.
– Hän on hoitanut tehtävää ansiokkaasti
Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahoa Niinistö pitää ansioituneena poliitiikkona, joka "kirjoittaa harkitsevasti asioista, jotka ovat hänelle läheisiä". Hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että Halla-aho lähtisi puheenjohtakisaan.
Halla-ahon presidenttiehdokkuudella Niinistö ei lähde spekuloimaan, koska tämä on ilmoittanut, ettei ole käytettävissä presidenttiehdokkaaksi.