Hallitus kaavailee suurta työ- ja elinkeinotoimistoja sekä ELY-keskuksia koskevaa uudistusta. Lakiluonnoksen mukaan hallitus ulkoistaisi noin kaksi kolmasosaa työ- ja elinkeinotoimistojen sekä ELY-keskusten palveluista.

Suuri uudistus kulkee nimellä kasvupalvelulaki.

– Jos mukaan otetaan tällä hetkellä ulkoa ostettavat palvelut ja nyt tänään julkistetun uudistuksen palvelut niin puhutaan varmaan noin 400 miljoonan euron markkinasta, työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtaja Heikki Räisänen sanoo.

– Aivan uusia kilpailutuksen piiriin tulevia palveluja on vajaan 200 miljoonan euron edestä.

Tulevat maakunnat tilaisivat nykyisten TE-toimistojen ja ELY-keskusten palveluja yksityisiltä yrityksiltä ja kolmannen sektorin toimijoilta.

Lintilä: Uskon virkamiesten työllistyvän yrityksiin

Hankkeen myötä yritysten ja työnhakijoiden palvelut olisivat vuoden 2019 alusta kasvupalveluja.

Vastuu ja valta päättää palvelujen järjestämisestä olisi maakunnilla.

– Tarvitsemme julkisen sektorin tehostamista ja tämä on yksi tapa siihen, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

– Itse uskon, että näitä markkinoita syntyy kyllä kaikkiin maakuntiin.

Maakuntamallista poikkeaa Uusimaa

Maakuntamallista poikkeaa kuitenkin Uusimaa, jossa Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen muodostavat palvelujen järjestämiseksi kuntayhtymän.

Uudistus koskee noin 3 000 virkamiehen töitä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä uskoo, että monet löytävät töitä palveluja tarjoavista yrityksistä.

– Uskon erittäin vahvasti, että nämä henkilöt tulevat työllistymään. Työnkuva tulee varmasti muuttumaan, mutta kyllä me tullaan saamaan enemmän dynamiikkaa maakuntiin ja nimenomaan sitä kehittämistä. Työt tulee lisääntymään ihan kaikilla niillä sektoreilla, Lintilä summaa.

Maakunnat tuottaisivat jatkossakin toimeentuloa ja isoja yritystukia koskevat palvelut itse.