Kansanedustaja Jutta Urpilainen kertoo ratkaisustaan Demokraatti-lehden kolumnissa ja perustelee päätöstään perhesyillä.
Hän sanoo jatkavansa työtään kansanedustajana, mutta vapaa-aikansa hän haluaa pyhittää perheelleen eli miehelle ja lapselle. Urpilainen kertoo kolumnissaan, että päätös oli vaikea.
– Velvollisuudentuntoni lasikattojen murtaja sanoo, että myös naisilla kaikkien töiden ja elämänurien tulee olla yhdistettävissä perhe-elämään, kertoo Urpilainen.
Myös maailmanpoliittinen tilanne huolestuttaa, Urpilainen myöntää kolumnissaan, mutta lopulta vaakakupissa painoi enemmän perhe. Urpilainen adoptoi viime keväänä lapsen puolisonsa kanssa.
– Aika tekee valinnasta poikkeuksellisen tärkeän, mutta sama aika on tarjolla minulle ja perheelleni vain kerran.
Entinen SDP:n puheenjohtaja on saanut paljon kannatusta kisaan lähtöön: Hän oli muun muassa demareiden puoluevaltuutettujen selvä suosikki presidenttikisaan, Uutissuomalaisen kyselyn perusteella.
Kokkolalainen Jutta Urpilainen on entinen SDP:n puheenjohtaja ja Jyrki Kataisen hallituksen valtiovarainministeri. Kansanedustajana hän on istunut neljä kautta.