Nyt kun huhtikuun kuntavaalien ehdokasasetteluun on aikaa vielä viikko, niin yhdelläkään puolueella ei näytä olevan ylitarjontaa ehdokkaista. Vain Keskusta ja Vasemmistoliitto kertovat saaneensa ehdokkaita kaikkiin kuntiin jo tässä vaiheessa.

Keskusta Lapin suurimpana puolueena on saanut yli 430 ehdokkaan suostumuksen. Keskustan Lapin ja Peräpohjolan toimistoilta kerrotaan, että edellisten vaalien ehdokasmäärästä ja yhteisestä tavoitteesta eli noin 560 nimestä jäädään jonkin verran.

Lapin toiseksi suurimman puolueen Vasemmistoliiton 300 ehdokkaan tavoitteesta on kasassa tällä hetkellä hieman yli 250. Piirin toimistosta kuitenkin vakuutetaan, että tavoitteeseen päästään ja jopa ylitetään viimeisen viikon aikana.

Kokoomuksella on kasassa hieman alle 200 ehdokasta ja Lapin Kokoomuksen toiminnanjohtajan mukaan työtä tehdään kovasti, että 250 ehdokasta saataisiin listoille. Näyttää siltä, että joitakin kuntia voi jäädä ilman kokoomusehdokasta.

Myös SDP on varmistanut tähän mennessä hieman alle 200 ehdokasta. Puolueen toimistolta kerrotaan, että 250:n tavoite kuitenkin ylittyy kuun loppuun mennessä varmasti.

Vihreillä on varmistunut nelisenkymmentä ehdokasta kahdeksassa kunnassa. Lapin toiminnanjohtaja uskoo, että viimeisen viikon aikana ylittyy kaikesta huolimatta edellisten vaalien ehdokasmäärä.

Perussuomalaisilla on nyt varmistunut hieman yli 120 ehdokasta. Loppukirillä pyritään saavuttamaan 160 ehdokkaan tavoite. Piirin puheenjohtajan mukaan työtä tehdään lujasti loppuun saakka varta vasten palkatun vaalityöntekijän voimin.

Suomen Kristillisdemokraatit kertovat lähteneen vaaliliittojen kautta vaaleihin ja näin suuri ehdokasmäärä ei ole tavoitteena. Tavoitteena on saada ehdokas mahdollisimman moneen kuntaan. Nyt ehdokkaita on tiedossa reilut kymmenen koko Lapissa.

Muista pienpuolueista RKP saa ainakin Utsjoelle ja Inariin ehdokkaita, mutta Enontekiöllä saamelaiset jäänevät nyt omalle listalle.

Piraattipuolue on saamassa ehdokkaita ainakin Rovaniemelle ja Tornioon. Perinteisesti Suomen Kommunistisella puolueella ja Kommunistisella työväenpuolueella on yhteensä noin parikymmentä ehdokasta, lähinnä Kemissä, Torniossa ja Rovaniemellä.