Talousneuvosto keskustelee työmarkkinakuohuista
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aikoo ottaa puheeksi viime päivien kuohunnan työmarkkinoilla, kun talousneuvosto kokoontuu aamulla pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa. Neuvostossa ovat edustettuina keskeiset työmarkkinajärjestöt. Kiista työmarkkinoilla repesi, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK irtisanoi viime viikolla yksipuolisesti niin sanotut keskusjärjestösopimukset.
Kansanedustajat pohtivat Bernerin Finavia-toimia
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) toimet Finavia-jupakassa nousevat esiin iltapäivällä eduskunnassa. Kansanedustajat saavat eteensä tarkastusvaliokunnan mietinnön, jossa arvioitiin Bernerin toimintaa valtion omistaman lentokenttäyhtiön Finavian omistajaohjauksessa. Valiokunnan mukaan ministerin omistajaohjaus Finaviassa ei ollut vakiintuneiden periaatteiden mukaista.
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi keskiviikkoaamulla Ylelle, että puolue haluaa kuulla Bernerin selvityksen ennen kuin se päättää mahdollisesta välikysymyksestä.
Yhdysvaltain ulkoministeri vierailee Meksikossa
Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson ja kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri John Kelly vierailevat Meksikossa ja keskustelevat presidentti Enrique Peña Nieton kanssa muun muassa kaupasta ja rajaturvallisuudesta.
Maiden suhteet ovat tulehtuneet, koska presidentti Donald Trump haluaa neuvotella uusiksi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen Naftan ja rakennuttaa Meksikon rajalle luvatonta maahantuloa torjuvan muurin Meksikon kustannuksella. Meksikon presidentti perui viime kuussa tapaamisen Trumpin kanssa tämän lausuntojen takia.
Nasa kertoo uusista löydöksistä
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa pitää suuren lehdistötilaisuuden uusista löydöksistään aurinkokuntamme ulkopuolelta. Tilaisuus liittyy eksoplaneettoihin, siis planeettoihin, jotka kiertävät jotain muuta tähteä kuin aurinkoamme. Tilaisuus pidetään iltapäivällä New Yorkissa, kello 20 Suomen aikaa.
Michelin-tähdet jaossa tänään
Ravintola-ala jännittää tänään jaettavia Michelin-tähtiä. Maineikkaan hotelli- ja ravintolaoppaan The Michelin Guiden pohjoismainen versio julkaistaan Tukholmassa puoliltapäivin. Tällä hetkellä neljällä suomalaisravintolalla on Michelin-tähti. Lisäksi neljällä ravintolalla on erinomaisesta hinta-laatusuhteesta kertova Bib Gourmand -maininta.
Sää löytää sinut. Nyt voit seurata paikkakuntasi säätä kätevästi Yle Uutisvahdissa. Lataa maksutta puhelimeesi tästä: http://yle.fi/uutisvahti