Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi tiistaina eduskunnalle ilmoituksen lainsäädännön tasosta eduskunnan täysistunnossa.

– Hallitusta on kritisoitu siitä, että se olisi ohittanut oikeuskanslerin lainvalmistelussaan. Tämä ei pidä paikkaansa.

Sipilä sanoo keskustelleensa tammikuun alussa oikeuskanslerin kanssa asiasta.

– Meillä on yhtenevä käsitys asioiden tilasta. Myös oikeuskansleri itse totesi viime viikolla eduskuntakeskustelussa, että lakiesitysten perustuslailliset ongelmat, puutteet tai korjausehdotukset ovat pysyneet suurin piirtein samalla tasolla sen ajan, mitä hän on ollut oikeuskanslerin virastossa.

Sipilä myös toteaa, että kun lakiluonnos on edennyt lausuntopyyntövaiheeseen, kuullaan siitä usein myös oikeuskanslerinvirastoa. Tällöin oikeuskanslerilla on mahdollisuus lausua esityksestä.

"Lisärakenteita ei tarvita"

Sipilä myös sanoo, että joissakin puheenvuoroissa on esitetty lakien perustuslainmukaisuuden valvonnan siirtämistä eduskunnan perustuslakivaliokunnalta uudelle valtiosääntötuomioistuimelle.

Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on ehdottanut perustuslakituomioistuimen perustamista. Sipilän mukaan on vaikea nähdä, miten tämä parantaisi lainvalmistelua.

– Kun jokainen toimii nykyisessä lainvalmisteluprosessissamme roolinsa mukaisesti, ei uusia lisärakenteita tai organisatorisia muutoksia tarvita lakiesitysten perustuslainmukaisuuden valvonnan tehostamiseksi. On parempi, että asiat arvioidaan etukäteen. Jos lain jokin säännös julistetaan jälkikäteen pätemättömäksi, aiheutuu monenlaisia ongelmia.

Keskustelu lainvalmistelun ongelmista alkoi, kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka arvosteli Helsingin Sanomissa joulukuussa, ettei hallitus kuule oikeuskanslerin huolta. Oikeuskansleri kertoi panneensa merkille useampien hallitusten aikana, ettei perustuslakia oteta huomioon riittävän varhaisessa vaiheessa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Jonkan lausunnon tulleen yllätyksenä koko hallitukselle.