Eduskunnan tarkastusvaliokunnan perjantaina julkistaman mietinnön mukaan liikenneministeriö rikkoi käytäntöjä Finavian johdannaissotkuissa.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) nimeä ei mietinnössä ole mainittu. Kysyttäessä Bernerin roolista syksyn 2015 tapahtumissa valiokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma painotti, että ministerit vastaavat kaikissa tapauksissa omistajaohjauksesta.
Rinteen mukaan tapaukseen on suhtauduttava vakavasti.
– Tarkastusvaliokunta totesi mietinnössään selkeästi sen, että ministeri on ollut aktiivisempi kuin mitä on julkisuuteen kertonut. Esille on nyt nostettava sekä poliittinen että taloudellinen vastuu.
Rinne sanoo, että tapaus nousee esille ensi viikolla eduskunnassa.
– Keskiviikkoon mennessä määrittelemme oman kantamme. Käytettävissä ovat kaikki parlamentaariset keinot, paheksumisesta välikysymykseen.