Mistä on kyse?

Eläkkeelle kesän alussa jäävä Porin apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus (kok.) sanoo harkitsevansa poliitikoksi ryhtymistä.

Hannus yritti jo viime eduskuntavaaleissa vuonna 2015 päästä läpi, mutta jäi puolueessaan kokoomuksessa kakkoseksi. Hän olisi tarvinnut 316 ääntä enemmän ohittaakseen kansanedustajaksi valitun puoluesisarensa Jaana Laitinen-Pesolan. Hannus on nyt varakansanedustaja.

Ei kuntavaaleille

Hannus voisi osallistua jo kuntavaaleihin, mutta niihin hän ei aio lähteä. Seuraavat vaalit, joihin hän voisi osallistua, ovat maakuntavaalit ensi tammikuussa.

– Olen ollut politiikassa 15-vuotiaasta asti. Ei kai siitä taudista ihan kokonaan eroon pääse. En ole tehnyt vielä mitään ratkaisua, vastaus tulee aikanaan, Hannus sanoo.

Kari Hannus jää pois Porin kaupungintalolta jo maaliskuun alussa. Hän pitää ennen eläkkeelle jäämistä pois kertyneet lomansa. Hannus on toiminut Porin apulaiskaupunginjohtajana vuodesta 1991 lähtien.