Helsinkiläisvaltuutettu Helena Kantola on siirtynyt perussuomalaisten ryhmästä kokoomuksen valtuustoryhmään. Kokoomuksen valtuustoryhmä hyväksyi Kantolan jäsenekseen ennen valtuuston alkua.

Kantola on ensimmäisen kauden valtuutettu ja pyrkii kevään vaaleissa valtuustoon kokoomuksen listalla.

Ovi perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmässä on käynyt viime kuukausina tiheään. Ennen joulua Harri Lindell ilmoitti Ylelle eroavansa ryhmästä.

Sen jälkeen erosi Nina Huru. Kuntavaaleissa ehdolla oleva Huru on 1.2. perustanut oman valtuustoryhmän. Hän ei ole perussuomalaisen puolueen jäsen.

Raatikainen: Tämä menee kuin formuloissa

Ryhmän puheenjohtaja Mika Raatikainen kiistää entisestään kutistuneen Helsingin valtuustoryhmän olevan kriisissä.

– Tämä menee kuin formulassa. Mitä pidemmälle kausi menee, auto yleensä paranee. Nythän meillä on tulossa kovempi ryhmä ehdokkaiksi kuin koskaan.

Perussuomalaisten ryhmässä on nyt neljä jäsentä. Kokoomuksen valtuustoryhmällä on uuden jäsenen myötä 22 valtuutettua.

Kantola: Sovittuja sääntöjä on rikottu

Kantola perustelee loikkaansa sillä, ettei perussuomalaisten ryhmässä noudatettu sovittuja sääntöjä Markku Saarikankaan valinnassa kaupunginhallitukseen.

Valtuustoryhmä valitsi pormestariehdokkaaksi ryhtyneen Raatikaisen tilalle kaupunginhallitukseen helsinkiläinen yrittäjän Markku Saarikankaan.

Saarikangas on perussuomalaisten Helsingin yhdistyksen puheenjohtaja, mutta hänellä ei ole kokemusta valtuustosta.

Huru kertoo, että syyt hänen eroonsa valtuustoryhmästä ovat ryhmän sisäiset kiistat ja Jussi Halla-ahon ilmoitus ehdolle asettumisesta.

Lindell ja ja Kantola kertoivat joulukuussa Ylelle saaneensa huomautuksen ryhmältään. Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmä ei vahvistanut huomautuksia Ylelle.

Huomautuksen taustalla oli Lindellin mukaan hänen kohdallaan puolueen linjaan nähden liian maahanmuuttajamyönteinen näkemys. Kantola piti huomautuksen syynä Saarikankaan valintaan liittyviä erimielisyyksiä.

_Korjattu 20.2. valtuustoryhmän koko. Kun julkisuuteen kerrotut erot ryhmästä lisätään kaupungille jo virallisen ilmoituksen tehneiden lukumäärään, on perussuomalaisten valtuustoryhmässä neljä jäsentä. _