Mikkelin seudun Perussuomalaisten puheenjohtaja Raimo Heinänen pyysi Timo Soinia asettumaan ehdolle seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Puheenjohtaja valitaan kesäkuun puoluekokouksessa.
Timo Soini kertoi Ylelle Mikkelissä, että ei ole vielä tehnyt päätöstä jatkosta.
– Kyllä noin kuukauden sisällä on tehtävä päätös. Päätös ei ole helppo, kun on 20 vuotta johtanut puoluetta. Anna kovasti arvoa pyynnölle, se lämmittää, Soini sanoo.
– Luulen, että teen tässäkin yllätyksen. Täytyy sitten kertoa se aika, paikka ja media, sitten kun sen on itse päättänyt, Soini jatkaa päätöksensä julkistamisesta hymyillen.
Mikkelin paikallisosaston sihteerin Jorma T. Hartikaisen mukaan Soinin jatko pitäisi pakan kasassa.
– Meillä kaikki jäsenet ovat oikeutettuja osallistumaan puoluekokouksiin. Jokainen jäsen voi tietenkin äänestää miten haluaa, mutta meidän mielestä on välttämätöntä, että Soini jatkaa.
– Muussa tapauksessa pakka menisi pahasti sekaisin. Hallitustyöskentely, kuntavaalit ja presidentinvaalit ovat edessä, Hartikainen luettelee perusteita aloitteelle.
Soini vieraili tiistaina puolueen Mikkelin vaalitoimiston avajaisissa ja seuraa Mikkelin kaupungin vieraana liigaottelua Jukurit - Lukko.
– Olen Raumalla syntynyt eli tässä on pieni vastaus siihen, mikä kiinnostaa. Uskon, että tulee tiukka peli, menee jatkoajalle ja parempi voittaa, Soini pohti ennen pelin alkua.
Täydennetty Timo Soinin kommenteilla kello 17.50.