Hiihtolomien lentoliikennettä uhkaavat lakot siirtyvät kahdella viikolla eteenpäin. Asiasta tiedottaa valtakunnansovittelija Minna Helle.

Tiedotteen mukaan päätökset lakkojen siirtämisestä teki oikeus- ja työministeri Jari Lindtsröm (ps.) valtakunnansovittelijan esityksestä.

Kiistassa on kyse siitä, että Ammattiliitto Pro ja Ilmailualan unioni IAU haluavat neuvotella Airprossa työskenteleville jäsenilleen oman työehtosopimuksen, joka parantaisi näiden nykyisiä työehtoja. Työnantajajärjestö Palta on kieltäytynyt tekemästä liittojen kanssa erillistä sopimusta.

IAU oli antanut varoituksen työtaistelusta, joka olisi alkanut perjantaina ja Pro varoituksen työtaistelusta, joka olisi alkanut sunnuntaina.

– On erittäin hyvä, että sovittelulle saadaan lisää aikaa, sillä tässä on aika suuria kiistakysymyksiä pöydällä ja ne ovat vielä avoinna. Arvio on se, että niitä ei pystytä ratkaisemaan ennen kuin työnseisausuhat laukeaisivat, Helle kommentoi.

Helteen mukaan ehdot työnseisauksen siirrolle täyttyvät.

– Tässä on kysymys alasta, joka merkittävästi vaikuttaa ihmisten elämään ja nämä työtaistelu-uhat vahingoittaisivat yleistä etua, niin edellytykset siirrolle myös sen puolelta täyttyvät.

– Toki tämä aika täytyy nyt sitten käyttää hyväksi ja yrittää löytää ratkaisut ennen kun työtaistelu-uhat laukeavat, Helle sanoo.

Molempien työriitojen sovittelua jatketaan edelleen valtakunnansovittelijan johdolla. Helteen mukaan osapuolten näkemyserot ovat molemmissa työriidoissa suuret.

Näin lakot siirtyvät

Ilmailualan Unioni IAU:n lakot:

17.2. klo 14.00 alkavaksi ilmoitettu työnseisausuhka siirtyy 3.3. klo 14.00 saakka

22.2. klo 15.00 alkavaksi ilmoitettu työnseisausuhka siirtyy 8.3. klo 15.00 saakka ja

24.2. klo 15.00 alkavaksi ilmoitettu työnseisausuhka siirtyy 10.3. klo 15.00 saakka.

Ammattiliitto Pron lakot:

19.2. kello 00.00 alkavaksi ilmoitetun työnseisausuhan toimeenpaneminen siirtyy 5.3. kello 00.00 saakka

26.2. klo 00.01 alkavaksi ilmoitetun työnseisausuhka siirtyy 12.3. klo 00.01 saakka.