Britannian EU-erosta vastaava ministeri David Davis keskusteli tänään ulkoministeri Timo Soinin kanssa Helsingissä. Tapaamisen jälkeen ministerit vakuuttivat uskovansa, että Britannian EU-eroon löydetään molempia osapuolia hyödyttävä ratkaisu.
– Suomi on ollut Euroopan unionissa Britannian liittolainen ja ystävä. Meillä on monia yhteisiä intressejä muun muassa puolustuksessa ja turvallisuudessa. Uskon, että voimme löytää tulevissa neuvotteluissa ratkaisun, joka on hyvä niin Britannialle kuin Euroopan unionillekin, Davis vakuutti tiedotustilaisuudessa.
Kansallinen etu keskeistä
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) puolestaan painotti, että neuvotteluihin ei pidä lähteä pahantahtoisena tai kosto mielessä. Soinin mukaan Suomi pitää kuitenkin tulevissa neuvotteluissa huolta omista eduistaan.
– Minun pitää pitää huolta siitä, että tulevissa neuvotteluissa löytyy suomalaisia hyödyttävä ratkaisu. Meidän on oltava älykkäitä ja neuvoteltava sopimus, joka hyödyttää molempia osapuolia. Sitä kansalaisemmekin haluavat, Soini korosti.
Britanniassa asuu noin 20 000 suomalaista ja Suomessa puolestaan noin 4 000 Britannian kansalaista. Brexit-ministeri Davisin mukaan Britannia haluaa ratkaista maassa olevien EU-kansalaisten aseman mahdollisimman pian.
– Haluamme ratkaista tämän asian sivistyneellä tavalla niin, että heidän oikeuksiaan kunnioitetaan, Davis sanoi.
Hän painotti, että britit halusivat kansanäänestyksessään maansa rajat ja siirtolaisuuden hallintaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan rakentaa esteitä, sillä Britannian talous tarvitsee jatkossakin ammattitaitoisia siirtolaisia.
– Sairaalamme, yliopistomme, pankkimme ja yrityksemme tarvitsevat jatkossakin maahanmuuttajia. Haluamme maahanmuuton kuitenkin omaan hallintaamme, Davis painotti.
Edessä tiukat neuvottelut
Britannian odotetaan jättävän eroilmoituksensa Euroopan unionille maaliskuun 9. päivän huippukokouksessa. Sen jälkeen alkavat kaksi vuotta kestävät eroneuvottelut.
Soinin ja Davisin tapaamisessa myönnettiin, että tulevat eroneuvottelut ovat vaikeat. Kiistaa on luvassa muun muassa rahasta, sillä komissio on laskenut, että Britannian pitäisi maksaa unionille noin 55-60 miljardin euron korvaus loppurahoituskaudesta.
– Vaikeita asioita on edessä, mutta haluamme ratkaisun, joka hyödyttää Britanniaa ja Euroopan unionia. Haluamme myös, että Euroopan unioni menestyy. Emme halua välejä kokonaan poikki, vaan uuden suhteen Eurooppaan, Davis sanoi.
Ulkoministeri Timo Soini korosti, että unioni tarvitsee jatkossakin Britanniaa muun muassa terrorismintorjunnassa ja tiedustelussa. Suomen tavoitteena on sopimus, jossa vahingot jäisivät mahdollisimman pieniksi.
– Suomi on käytännöllinen maa, joka haluaa ratkaisuja. Sopimuksiin ja kansainväliseen yhteistyöhön perustuva järjestelmä on Suomen kaltaisen pienen maan etu. Niiden avulla pieni maa pärjää ja saa myytyä tuotteitaan maailmalle, Soini sanoi.
Suomen jälkeen Brexit-ministeri David Davis vierailee Tukholmassa. Suomen- ja Ruotsin-vierailut ovat Davisin ensimmäiset vierailut EU-maissa ministeriksi nimityksensä jälkeen.