Ensimmäiset maakuntavaalit on tarkoitus järjestää ensi vuoden tammikuussa presidentinvaalien yhteydessä. Tämä on näkynyt kuntavaaliehdokkaiden rekrytoimisessa. Etenkin sosiaali- ja terveyspalveluihin perehtyneet valtuutetut saattavat jättää kuntavaalit väliin ja suunnata maakuntavaaleihin, kertoo Kaakkois-Suomen kokoomuksen aluepäällikkö Arttu Korhonen.
– Kyllähän se hivenen ihmisiä mietityttää, että kannattaako lähteä molempiin vaaleihin ehdolle. Kun kunnista nyt poistuu määrättyjä palveluita niin on sitten haluttu, että lähdetään maakuntavaaleissa vain ehdolle.
Muutama keskustalainenkin valtuutettu on jäänyt odottamaan ensi kevään maakuntavaaleja. Keskustan Etelä-Savon ja Itä-Savon piirin toiminnanjohtaja Ulla-Riitta Juuti on yrittänyt motivoida heitä kuntavaalien mainosarvolla.
– Olen tietysti yrittänyt sanoa, että sinähän saisit erinomaisen mainoksen tässä, jos lähtisit ensin kuntavaaleihin, kertoo Juuti.
Puolueet suhtautuvat suopeasti siihen, että kunnanvaltuustossa ja maakuntavaltuustossa istuisi samoja ihmisiä. Juutin mukaan tämä takaisin sen, että tieto kulkee kahden portaan välillä jouhevasti.
Kuntien tulevat tehtävät ovat monelle epäselviä
Vuonna 2019 maakuntien vastuulle ollaan siirtämässä sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi muun muassa ELY-keskusten ja TE-toimistojen tehtäviä.Kuntien päätettäväksi jäävät edelleen esimerkiksi koulutusasiat, varhaiskasvatus ja kaavoitus, jolla on suuri merkitys kunnan elinkeinopolitiikan kannalta.
Keskustan Etelä-Savon ja Itä-Savon piirin toiminnanjohtaja Ulla-Riitta Juuti sanoo, että maakuntien ja kuntien väliseen tehtävänjakoon liittyy toistaiseksi paljon väärinkäsityksiä, myös potentiaalisten kuntavaaliehdokkaiden joukossa.
– Jossain vaiheessa on tullut sellainen mielikuva, että pitäisi kirjoittaa oikein opaskirja, että mitä kaikkea siirtyy maakunnille ja mitä jää kuntiin, koska kuntiinhan jää paljon tärkeitä asioita päätettäväksi, sanoo toiminnanjohtaja Ulla-Riitta Juuti.