Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) peräänkuuluttaa uusia keinoja työllisyysasteen nostamiseksi. Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin vuonna 2019. Työllisyysaste oli joulukuussa 68,3 prosenttia.
– Helpot keinot alkaa olla käytetty ja meidän pitää nyt puristaa boksin ulkopuolelta ajattelua tähän, että mistä löydetään uusia keinoja työllisyysasteen nostamiseksi, Sipilä sanoo.
Keinoja haettiin jo hallituksen strategiaistunnossa, jota Sipilä kuvailee hyvähenkiseksi keskusteluksi. Sipilän mukaan hallitus etsii nyt keinoja, joilla on "todellista vaikuttavuutta". Pieniksi viilauksiksi hallituksen toimet eivät siis ole jäämässä. Yritysverotuksesta ei Sipilän mukaan löydy pohjaa suurille muutoksille.
"Julkinen paine lujittaa hallituksen yhteinäisyyttä"
Sipilä vakuuttaa, että hallitus pitää kiinni työllisyysastetavoitteestaan. Tavoite on kunnianhimoinen. Edellisen kerran Suomen työllisyysaste on ollut yli 72 prosenttia vuonna 1990, jolloin se oli 74,1 prosenttia. Tämän jälkeen työllisyysaste on noussut korkeimmillaan 70,6 prosenttiin vuonna 2008.
Pääministeri lupaa, että iso kuva hallituksen toimista on valmis ennen kuntavaaleja, mutta lopulliset päätökset tehdään puoliväliriihessä vaalien jälkeen.
Hallituksen yhtenäisyyden on epäilty rakoilleen, etenkin liikennehankkeen kariutumisen jälkeen. Sipilä vakuuttaa ilmapiirin olevan kunnossa.
– Voisin sanoa näin, että julkinen paine vaan lisää meidän yhteinäisyyttä.