Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kutsunut kaikki hallituksensa ministerit koolle strategiaistuntoon tänään maanantaina. Kokous alkoi aamulla puoli yhdeksän aikaan ja sille on varattu koko päivä aikaa.
Vantaalla Königstedtin kartanossa pidettävää kokousta on varauduttu jatkamaan myös huomenna tiistaina.
Valtioneuvoston viestintäjohtajan Markku Mantilan mukaan hallitus kokoontuu tavallisestikin joka toinen maanantai muutamia tunteja kestävään strategiakokoukseen. Tämänpäiväinen istunto on kuitenkin tavallista pidempi.
Mantilan mukaan kokouksessa puhutaan muun muassa työllisyydestä ja kasvusta ja huhtikuun lopulla pidettävästä hallituksen puolivälitarkastelusta.
Sipilä kertoi kokouksesta Twitterissä viime perjantaina.
– Hallituksella pitkä strategiaistunto ma ja ti puoliväliriiheen valmistautumiseksi. Välittäminen, työllisyys ja turvallisuus keskiössä, Sipilä tviittasi.
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) ja oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) ovat joutuneet perumaan ulkomaanmatkansa kokouksen takia.
Mantilan mukaan mistään kriisikokouksesta ei kuitenkaan ole kyse.