TURKU Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo onnittelee SDP:n jatkokaudelle valittua Antti Rinnettä. Orpo uskoo, että yhteistyö Rinteen kanssa sujuisi hyvin jopa seuraavassa hallituksessa.

Orpon mielestä Rinteen on tehtävä joukkoineen vielä paljon työtä, jos Rinne aikoo pääministeriksi.

– Odotan, että päästään keskustelemaan puheenjohtaja Rinteen kanssa Suomen talouspolitiikan linjasta ja työllisyyden hoidon lääkkeistä. Minulle on jäänyt vähän hämärän peittoon, mitä SDP ajaa, kertoo Orpo.

SDP:n puheenjohtajavalinnan yhteydessä on puhuttu jo puolueen edustajan nousevan pääministeriksi. Nitä puheita Orpo pitää ennenaikaisina.

– Eduskuntavaaleihin on yli kaksi vuotta aikaa. En menisi asioiden edelle. Hallituksen työ on kesken. Meidän täytyy tehdä vielä lisää töitä, että saamme yhä useamman työttömyydestä työhön ja yhä useamman nuoren kiinni elämään työpaikalla tai opiskelupaikalla. Väitän, että teemme oikeita asioita. Rinteen johtamilla demareilla on kova homma haastaa hallituksen hyvää työllisyys- ja talouspolitiikkaa, pohtii Orpo.

Kuntavaalistartti omalle väelle

Kokoomus pitää viikonloppuna puheenjohtajapäiviä Turussa ja Itämeren aalloilla eli kokous jatkuu risteilyn merkeissä. Mukana viikonlopun tapahtumissa on yli 500 paikallisyhdistyspuheenjohtajaa. SDP:n Antti Rinne julisti voittonsa jälkeen, että hänen puolueensa voittaa kuntavaalit. Orpo ei Rinteen julistuksesta hätkähdä.

– Sitä voi kaikenlaista julistella. Oleellista on se, että kerätään ehdokkaita ja tehdään vallityötä. Kokoomuksessa on hyvä henki päällä. Tulevissa kunnissa, kun sote lähtee pois, ykkösasemassa ovat sivistys, koulutus, varhaiskasvatus, rakentaminen, kaavoitus ja senioreiden vapaa-aika, elinkeinopolitiikka ja yrittäjyys.

Orpolla on paljon teemoja, mutta hän haluaa välttää turhia lupauksia. Monet puolueet ovat jo kertoneet omista kuntavalliteemoistaan.

– Ei kannata uskoa löysiin lupauksiin. Valtiovarainministerinä tiedän sen, että mitään ylimääräistä rahaa ei ole missään. Kannattaa hyvin kriittisesti kuunnella näitä korulauseita ja lupauksia.

Orpo suostuu kuitenkin nimeämään yhden tärkeän konkreettisen teeman.

– Pidämme tärkeänä, että jokaisella lapsella on koulun lisäksi mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen. Siksi kokoomuslaiset ovat tehneet jo kymmenissä kunnissa valtuustoaloitteet harrastustakuusta, kertoo Orpo.