Keminmaan kunnanvaltuuston toiseksi suurin ryhmä Keminmaalaisten Parhaaksi pienenee kahdella valtuutetulla. Tarja Vanhamaa on erotettu ja Jukka Rainto on eronnut ryhmästä.
Keminmaalaisten Parhaaksi -valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Tikkala kertoo, että Rainto on myös päätetty erottaa. Tikkalan mukaan Vanhamaa on erottamisen jälkeen ilmoittanut myös itse eroavansa. Vanhamaa itse kiistää tämän.
– Vanhamaan nimi on Rainnon keräämällä listalla yhdistyksestä eroavista jäsenistä. Listan päivämääräksi on laitettu 18. tammikuuta, kertoo Keminmaalaisten parhaaksi -ryhmän puheenjohtaja Auli Tasala.
Erottamisia perustellaan sääntörikkomuksilla.
– Kun luottamuspaikat on ansaittu ryhmän avulla ja niistä on voinut tienata vuodessa tuhansiakin euroja, niin siitä kuuluu antaa 15 prosenttia omalle ryhmälle ryhmäverona. He ovat molemmat salassa peruuttaneet oman ryhmäverovaltakirjansa viime vuonna.
– Lisäksi he ovat sääntöjen vastaisesti toimineet puolueen eduksi, tässä tapauksessa kokoomuksen ehdokashankinnan hyväksi. Ainakin nämä kaksi asiaa ovat selkeitä sääntörikkomuksia, Tikkala sanoo.
Rainto ja Vanhamaa kiistävät rikkomukset
Sekä Rainto että Vanhamaa kiistävät sääntörikkomukset. Kumpikin sanoo, että ei ole tehnyt ehdokashankintaa kokoomuksen hyväksi. Rainto tosin tarkentaa, että ei ole tehnyt työtä kokoomuksen hyväksi ennen eroilmoitustaan.
– Yhtään ehdokasta en ole kokoomukseen hommannut ennen kuin jätin eroanomuksen Keminmaalaisten Parhaaksi -valitsijayhdistykselle, Rainto sanoo.
Rainto ja Vanhamaa kertovat olevansa mukana kokoomuksen valtuustoryhmässä jo torstai-illan kokouksessa.
Molemmat myöntävät, että he ovat peruneet ryhmäverovaltakirjan. Molempien mielestä sääntöjen mukaan valtakirjaa ei tarvita.
– Säännöt eivät edellytä, että valtakirja pitäisi olla luovutettuna kunnalle ryhmäverojen perimistä varten. Ne pystyy tilittämään myös omatoimisesti, Rainto sanoo.
Ylen toimitukselle on toimitettu ote ryhmän säännöistä.
– Kunnalliseen päätöksentekoon osallistuvilta jäseniltä voidaan päättää periä ”ryhmäveroa” sovittuna prosenttiosuutena kunnan maksamasta bruttokokouspalkkiosta. Jäsenen on annettava tätä varten valtakirja, kirjoitetaan ryhmän säännöissä.
Voi vaikuttaa vaalimenestykseen
Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmällä on nyt viisi valtuutettua, eli se jakaa valtuuston toiseksi suurimman ryhmän paikan vasemmistoliiton kanssa. Edellisissä kuntavaaleissa ryhmä sai läpi kahdeksan valtuutettua, mutta Roland Berg on eronnut ryhmästä jo aiemmin.
Tikkala arvelee, että erottamiset voivat heikentää ryhmän menestystä kevään kuntavaaleissa.
– Selvästi nämä kaksi erotettua ovat halunneet, että vaalimenestyksemme ei olisi kovin hyvä. Jukka Rainto on kiertänyt ovelta ovelle hakemassa nimiä paperiin, jossa ihmiset eroavat ryhmästä. Voi olla, että tästä on negatiivisia seurauksia, mutta meillä on kuitenkin ydinjoukko tallella.
Tikkala kertoo, että tässä vaiheessa ryhmällä on yli 20 ehdokasta. Edellisissä vaaleissa ehdokkaita oli 37. Tikkalan mukaan yhdistyksestä on eronnut noin 15 jäsentä.
Kokoomuksen ryhmän koko kasvaa yhdestä kolmeen. Kokoomus nousee demareiden ohi tasoihin perussuomalaisten kanssa.