Oikeusasiamies: Sipilä toimi oikein
Pääministeri Juha Sipilä ei tehnyt mitään väärää Terrafame-asiassa. Näin sanoo eduskunnan oikeusasiamies.
Hallitus antoi marraskuussa 100 miljoonaa euroa rahaa Terrafamen kaivokselle, että kaivos voi jatkaa toimintaa. Pääministeri Sipilän sukulaisilla on bisneksiä Terrafamen kanssa ja jotkut suomalaiset epäilivät, että pääministeri halusi auttaa sukulaisten firmaa. He pyysivät oikeusasiamiestä tutkimaan asian.
Oikeusasiamies sanoo, että Sipilän sukulaisten firmalle ei ollut mitään hyötyä Terrafamen rahoista.
Moni nukkuu liian vähän
Suomalaiset nukkuvat 7 tuntia yössä. Se on tunti vähemmän kuin ennen.
Tutkijat sanovat, että monet ovat väsyneitä aamulla, koska he nukkuvat liian vähän. Naiset ovat väsyneempiä kuin miehet, ja kaupunkilaiset ovat väsyneempiä kuin maalaiset.
Liian vähä uni on epäterveellistä. Siitä voi tulla esimerkiksi diabetes eli sokeritauti tai dementia eli muistisairaus.
Luomumaitoa koululaisille
Poliitikot haluavat, että kouluissa juodaan enemmän luomumaitoa.
Hallitus alkaa maksaa luomumaidolle tukirahaa, niin että luomumaito ei ole enää kouluille kalliimpaa kuin tavallinen maito.
Muutenkin valtio haluaa, että suomalaiset syövät enemmän kaikenlaista luomuruokaa. Ruoka on luomua silloin, kun se on kasvanut luonnonmukaisesti. Se tarkoittaa esimerkiksi, että lehmillä on tarpeeksi tilaa sisällä navetassa ja ne pääsevät ulos myös talvella.
Puhelut EU-maasta toiseen halvemmiksi
Matkapuhelimen käyttö toisessa EU-maassa halpenee ensi kesänä.
Nykyään puhelut ja netin käyttö ovat ulkomailla kalliimpia kuin kotimaassa. EU-maat ovat nyt sopineet, että unionin sisällä ei tarvitse maksaa lisämaksua.
Puhelinfirmat sanovat, että muutos nostaa ehkä kotimaan hintoja Suomessa.
Ylen vaalikone auki ehdokkaille
Yle auttaa taas suomalaisia valitsemaan, ketä he äänestävät vaaleissa. Apua antaa netissä "vaalikone".
Huhtikuussa pidetään vaalit, joissa suomalaiset valitsevat kuntien ja kaupunkien päättäjät. Ehdokkaita on noin 30 000. Kaikki ehdokkaat saavat vastata netissä Ylen tekemiin kysymyksiin ja tehdä itsestään lyhyen videon Ylen nettisivuille.
Noin kuukauden päästä äänestäjät voivat vastata samoihin kysymyksiin ja nähdä, kuka ehdokas on samaa mieltä.
Yle tekee vaalikoneen ensimmäistä kertaa yhdessä muutaman sanomalehden kanssa.