Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen mielestä keskustan Keminmaan kunnallisjärjestön olisi luovuttava hänen keskustasta erottamisensa käsittelystä. Väyrysen mukaan kunnallisjärjestöllä ei ole asiassa toimivaltaa, vaan päätösvalta kuuluu keskustan puoluehallitukselle ja -valtuustolle.

Väyrynen vetoaa myös paikallisyhdistyksen sääntöihin.

– Puolueen ja sen jäsenjärjestöjen (piirijärjestöjen, kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten) säännöissä ei ole kuitenkaan määrätty, kuinka on toimittava, jos puolueen jäsenestä tulee toisen puolueen jäsen, Väyrynen kirjoittaa vastauksessaan Keminmaan kunnallisjärjestölle.

Kunnallisjärjestö on pyytänyt keskustaseuralta selvitystä mahdollisista toimenpiteistä, koska Väyrynen kuuluu keskustan sääntöjen vastaisesti kahteen puolueeseen.

– Suomen Keskusta rp:n paikallisyhdistyksen sääntöjen mukaan jäsenenä voi olla henkilö, joka hyväksyy puolueen yleiset periaatteet sekä sitoutuu noudattamaan paikallisyhdistyksen sääntöjä. Paikallisyhdistyksen säännöissä ei ole kieltoa kuulua toiseen puolueeseen, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen on keskustan jäsen keskustaseuran kautta. Hän on itse perustanut seuran ja toimii sen puheenjohtajana.

Väyrynen vetoaa myös siihen, että kansalaispuolue ei toimi lainkaan kuntapolitiikassa. Väyrynen on kuitenkin itse mahdollisesti lähdössä ehdokkaaksi kuntavaaleissa.

– Olen edelleen valmis harkitsemaan ehdokkuutta kuntavaaleissa, Väyrynen kertoo.