Usean kantahämäläisen puolueen piirijohtajat toivat samat ongelmat ehdokasasettelussa: sote ja maakuntavaalit vaikeuttavat ehdokasasettelua. Eikä voi kieltää, että Hämeenlinnassa valtuuston raju riitely vaikuttaa halukkuuteen lähteä ehdolle.
Jokaisen piirijohtajan viesti on kuitenkin sama: tarkoituksena on saada vähintään yhtä paljon ehdokkaita, kuin edellisissä kunnallisvaaleissa, mutta helppoa se ei ole.
Pienimmät puolueet positiivisimpia
Kanta-Hämeessä on valtuustopaikkoja seitsemällä puolueella. Hämeen vihreiden toiminnanjohtaja Aleksi Mäntylä on innostunein puolueensa ehdokasasetelmista.
– Maan hallitus on antanut meille merkittävää apua, vinoilee Mäntylä.
– Useassa kunnassa olemme jo nyt edellä viime vaalien ehdokasmääristä, vaikka täytyy myöntää, että myös hankalia kuntia on.
Myös kristillisdemokraattien Hämeen piirin puheenjohtaja Sonja Folk on varovaisen tyytyväinen.
– Kanta-Hämeessä on hyvä tilanne. Hämeenlinnan seudun kunnissa on jo nyt enemmän ehdokkaita kuin viime vuonna.
Vasemmistoliiton Hämeen piirin toiminnanjohtaja Raimo Nieminen iloitsee muutaman kunnan hyvistä näkymistä.
– Kolmessa kunnassa on tällä hetkellä hyvä tilanne, mutta täytyy myöntää, että koko maakunnassa on vielä paljon tekemistä.
Hämeenlinnan tappelut tuntuvat
Hämeenlinnassa valtuutetut ovat tapelleet toisiaan vastaan poliisitutkintapyyntöjä ja oikeudenkäyntejä myöten. Puolueista näissä riidoissa ovat olleet mukana perussuomalaiset, sosiaalidemokraatit ja kokoomus.
Perussuomalaisten piirisihteeri Samuli Vesioja myöntää, että riidoilla on vaikutuksensa ehdokashankinnassa.
Myös kokoomuksen Hämeen piirin toiminnanjohtaja Mika Airaksinen pitää riitelyä valitettavana ja ehdokasasettelua haittaavana.
Sen sijaan Hämeen sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Pirjo Alijärvi arvioi, että riidoilla ei ole ollut ehdokkaiden saamiseen juuri vaikutusta.
Kaikki kolme piirijohtajaa myöntävät, että ehdokkaiden saaminen vaatii paljon työtä. Yhtä lailla kaikki uskovat, että listoilla on tarvittava määrä nimiä, kun ehdokasasettelu kuukauden kuluttua päättyy.
Keskusta tähtää täysiin listoihin kahdessa kunnassa
Viime vaaleissa vain kolmella puolueella oli täysi lista ja ainoastaan yhdessä kunnassa. Demarit ja kokoomus saivat täyden listan Hämeenlinnassa, keskusta puolestaan Ypäjällä. Täysi lista tarkoittaa sitä, että ehdokkaita on puolitoistakertainen määrä valittaviin valtuutettuihin verrattuna.
Keskusta aikoo pistää nyt paremmaksi.
– Saamme melko varmasti Ypäjällä täyden listan, mutta kyllä meidän tulee se saada aikaiseksi myös Hämeenlinnassa, sanoo keskustan Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Juha Iso-Aho.
Keskustan asema kunnalliskentässä on vahva myös Kanta-Hämeessä. Puolue sai ääniä viime kunnallisvaaleissa 14 062 eli selvästi vähemmän kuin sosiaalidemokraatit (20 751) tai kokoomus (20 368). Siitä huolimatta keskusta sai kantahämäläisiin valtuustoihin yhteensä 95 paikkaa – yhden enemmän kuin kokoomus ja sosiaalidemokraatit.
Ehdokaslistat tulee jättää 28. helmikuuta kello 16:een mennessä kunnan keskusvaalilautakunnalle.