Ylen tammikuun puoluekannatusmittauksen mukaan SDP, keskusta ja kokoomus ajavat kuntavaalitaisteluun lähes rinnakkain. Eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa vihreät haastaa kokoomuksen ja SDP:n.

Kokoomus on ollut ääniosuudella mitattuna suurin kuntapuolue vuoden 2008 ja 2012 kuntavaaleissa. SDP oli ykkönen vuonna 2004 ja keskusta vuonna 2000.

Viime kuntavaaleissa kokoomus keräsi äänistä 21,9 prosenttia. Seuraavina tulivat SDP (19,6), keskusta (18,7), perussuomalaiset (12,3), vihreät (8,5) ja vasemmistoliitto (tasan 8 prosenttia).

Oppositio haastaa hallituksen

Kuntavaalit osuvat tällä kertaa eduskunnan vaalikauden puoliväliin ja ne ovat puolueille tärkeä tarkastuspiste matkalla kohti kevään 2019 eduskuntavaaleja.

Oppositiopuolueet pyrkivät tekemään kuntavaaleista kansanäänestystä Juha Sipilän hallituksen politiikasta. Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitus on vienyt läpi kovaa julkisen talouden sopeuttamista ja erityisesti perussuomalaisten kannatus on romahtanut.

Kevään 2015 eduskuntavaaleissa sukeltanut SDP on noussut oppositiossa suosituimmaksi puolueeksi. Ylen tammikuun mittauksen mukaan oppositiossa eniten kannatustaan on nostanut kuitenkin vihreät, yli viisi prosenttiyksikköä.

Ehdokaslistat ratkaisevat tuloksen

Puolueilla on vielä kuukausi aikaa täydentää kuntavaalien ehdokaslistojaan. Suurimpien puolueiden tavoitteet ovat kovia. Keskusta tavoittelee noin 8 000 ehdokasta, kokoomus ja SDP tähtäävät noin 7 000 ehdokkaan löytämiseen ja perussuomalaiset haluaa nostaa ehdokasmääränsä 5 000:een.

Eri puolilta maata tihkuneet tiedot kertovat, että puolueilla on aiempaakin vaikeampaa houkutella ehdokkaita. Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyminen maakunnille hämmentää, eikä kuntapäättäjille ole viime vuosien säästökurimuksessa juuri kehuja herunut.

Ensimmäisiin vaaleihinsa puoluejohtajana valmistautuva kokoomuksen Petteri Orpo on kertonut saaneensa pitkän lista henkilöistä, jotka kokoomus haluaa ehdokaslistoilleen ja joille puoluejohtajan toivotaan vielä soittavan.

Orpo on tarttunut puhelimeen ja ehdokkaiden värväystyö pyörii isoilla panoksilla.

Vaalitaistelu jää maalis-huhtikuuhun

Puolueiden ja ehdokkaiden varsinaiset vaalikampanjat alkavat näkyä vasta kuukausi ennen vaaleja. Helmikuussa puolueet julkistavat valtakunnallisia kuntavaaliohjelmiaan, mutta vaalitaistelu jää loppusuoran varaan.

Vaalikampanjat ovat koko ajan lyhentyneet. Liikkuvat äänestäjät tekevät valintansa kahden viimeisen viikon aikana ennen vaalipäivää. Ennakkoäänestyksessä ovat liikkeellä kannastaan varmat äänestäjät.

Äänestäjien epävarmuus on selvästi kasvanut. Viime vuosina kaikki puolueet ovat olleet vuorollaan hallitusvastuussa, viimeksi perussuomalaiset, ja monista äänestäjistä tuntuu varmaan siltä, että kaikkea on jo kokeiltu.

Puolueilla onkin edessään suuri työ vakuuttaa epävarmat äänestäjät siitä, että parempia aikoja on luvassa. Talous kasvaa hitaasti ja työllisyys paranee tuskallisen pienin askelin.

Suomalainen hyvinvointimalli on kriisissä, ja arkiset ongelmat kaatuvat kuntapäättäjien syliin.

Katso puolueiden kannatusmuutokset

Ylen Puoluekannatusmittari kertoo, miten puolueiden kannatus on viime vuosina heilahdellut.