Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tiesi jo ennen liikenneverkkoselvityksen julkistamista, että suuret muutokset kohtaavat aina vastarintaa. Mutta opittavaakin on ollut.

– Entistä enemmän ymmärrän sen, kuinka voimakkaita tunteet näissä päätöksissä ovat. Mitä lähemmäs kansalaisia erilaiset ratkaisut tulevat, sitä voimaakkaammin ovat tunteet mukana keskusteluissa. Se on varmasti asia, joka täytyy jatkossa entistä paremmin huomioida.

Liikenneverkkouudistus kaatui kovaan kritiikkiin, mutta Berner kertoo saaneensa jopa "häkellyttävän myönteistä" palautetta niiltä, jotka ehtivät perehtyä selvitykseen.

Innostus oli näkyvissä Etelä-Savon kauppakamarin järjestämässä tilaisuudessa Mikkelissä, jossa Bernerin uudistushenkeä kiittelivät muun muassa kaupan ja kuljetusalan ammattilaiset.

– Olisin toivonut, että tällekin palautteelle olisi ollut aikaa näkyä sekä julkisuudessa että keskustelussa. Että olisi aikaa erityyppisille näkökulmille kuin vain yksittäisille.

Berner haluaa jatkossakin käydä avointa keskustelua ja antaa kansalaisille mahdollisuuden ottaa kantaa.

– Se on ollut yksi tämän harjoituksen tavoite, Berner sanoo.

Romutuspalkkiokokeilu palaa keskusteluihin

Liikenneverkkouudistus kaatui, mutta Suomen tieverkkoon ja autokantaan liittyy ongelmia, jotka on ratkaistava tavalla tai toisella.

Jo kansainväliset ilmastosopimukset velvoittavat vähentämään autoilun päästöjä. Väyläinvestointeihin on löydettävä rahaa ja teiden korjausvelka on selätettävä. Lisäksi teknologia ja digitalisaatio muuttavat tulevaisuuden liikennettä, mikä vaatii valmistautumista.

Liikenneverkkoselvitystä tehdessä syntyi tietoa, laskelmia ja skenaarioita, joita ministeri Berner haluaa tulevassa työssä hyödyntää. Mutta enää ei etsitä yhtä kokonaisvaltaista ratkaisua, vaan yksittäisiä keinoja.

Berner uumoilee, että kevään aikana keskusteluissa esiintyvät muun muassa hankintatukijärjestelmä vähäpäästöisille autoille ja suuren suosion saavuttanut romutuspalkkiokokeilu.

– Todennäköisesti tullaan näkemään laajempi keinovalikko erilaisia toimenpiteitä sen sijaan, että olisi ollut yksi instrumentti, jota voidaan käyttää näihin kaikkiin kysymyksiin, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.